keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Nuoresta vanhaksi



Iltahartaus pe 22.06.2012
Pirkko Lehtiö, teologian tohtori, Helsinki

Tutussa evankeliumin kertomuksessa minut pysähdyttivät sanat, joihin en ollut aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota. Jeesus sanoo Pietarille: ” Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” (Joh.21:18)

Nuorena sidoin itse vyöni ja kengännauhani, napitin takkini, vedin saappaat jalkaani, laitoin hiukseni, hoidin kotini. Nyt on toisin. Yhä enemmän tulee niitä juttuja, joissa tarvitsen toisten apua. Tein ennen, mitä tahdoin. Kasvoin riippumattomaksi toisista. Koin aikuistumisen ilon ja voiman. Koin avun vastaanottamisen ylellisyydeksi. Ikävät toimet saatoin heittää toisten hoidettaviksi. Olin valmis maksamaan siitä. Iän karttuminen muuttaa vähitellen kaiken. Tarvitsen toisia ihmisiä entistä enemmän. Tarvitsen apua ja palveluja. Ei ole helppoa sanoa: en pärjää omillani.

Oliko niin, että nuorempana rukoilin siunausta päätöksilleni? En osannut aina pyytää Jumalan apua, kun tunnuin pärjäävän omillani. Kuitenkin koin kaiken elämän kiireen ja touhun keskellä, että minua johdettiin erilaisiin tehtäviin. Ne olivat Jumalan antamia. Elin täydesti kaikessa mukana. Yhteys Jumalaan oli luottamista häneen kiireen keskellä. Rukous oli monesti Jumalalle heittyjä huokauksia ja pyyntöjä.

Iän karttuessa tulen aremmaksi ja heikommaksi. Siksi tarvitsen toisia ihmisiä. Suhde Jumalaankin muuttuu luottamukseksi ja turvautumiseksi itseäni suurempaan voimaan.

Rukoilijana lisään loppuun sanat pyyntörukouksissa: tapahtukoon sinun tahtosi. Kyselen, onko rukouksessani näin sanoessani vähän alistunut mieliala, Sinun tahtosi, Jumala, ei taida olla ihan samanlainen kuin toivoisin. Mistä ihmeestä olen saanut päähäni, että Jumalan tahto merkitsee jotain itselleni negatiivista? Onko ajatukseni jotenkin vinksahtanut? Olenko liian varma, että tiedän, mikä on parasta? Olenko itseni paras asiantuntija? Eikö minun tulisi etsiä ensin Jumalan tahtoa, jotta rukous olisi vuorovaikutusta? Sitten on minun näkökulmani vuoro. Tässä vuoropuhelussa oppisin ehkä näkemään paremmin Jumalan tahdon ja tarkoituksen. Se ei ole alistumista vaan Jumalan hyvyyden löytämistä. Eikö Jumala tahto ole rakkaus, Isän rakkaus ja hyvyys? Eikö minun tulisi kysellä sitä ja sen merkitystä kaikessa? Liittyvätkö tällaiset pohdinnatkin iän tuomiin tarpeisiin?

Jeesus sanoi Pietarille: ”Kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” Oma tahto tulee voimattomaksi vanhetessa. Tarvitsen muita. Tarvitsen Jumalaa.

Kuka on se toinen, josta Jeesus puhuu? Hän on voimakkaampi kuin minä. Tarvitsen hänen apuaan ja johdatustaan. Eikö se ole Jumala? Ojennanko käteni hänelle ja pyydänkö, että hän taluttaisi sinne, minkä näkee hyväksi? Tarvitsen sitäkin, että ojennan käteni toisten taluttamista varten. Olemme oppineet, me jo vanhuutta elävät tai sitä lähestyvät, että pitää pärjätä omillaan. Siksi on varmaan niin vaikea pyytää apua ja vastaanottaa sitä. Koemme nöyryyttäväksi tilanteen, jossa olemme toisten hoidon varassa, jopa siinä määrin, ettei meidän tarpeitamme edes kysellä puhumattakaan, että omat halumme ja tarpeemme tulisivat kuulluiksi.

Elämästä puhutaan kuvin. Yksi ilmaisu on elämänkaari. Siinä keskikohta, elämäntyön toteutuminen ja siihen paneutuminen, nähdään kohokohtana. Olen alkanut kokeilla kuvaa elämästä vähitellen nousevana tienä. Minusta se tekisi oikeutta iän karttumiselle. Tärkeintä ei ole silloin, mitä minä teen tai saavutan. Merkityksellisintä olisikin silloin, että opin näkemään elämän tarkoituksen. Keskeistä ei ole suorittaminen. Jos olen saanut yllin kyllin Jumalan lahjoja elämäni varrella, lahjojen runsaus toteutuu nyt siinä, että saan vastaanottaa entistä enemmän Jumalan hyvyyttä ja rakkautta, sillä en tule muuten toimeen. Ojennan silloin käteni vastaanottamaan, en antamaan. Elämän tarkoitus ei ole suorittaminen vaan vastaanottaminen, Jumalan lahjojen näkeminen kaikessa. Elämään tulee uusi näkökulma, josta saan iloita ja kiittää. Tällä tavoin Jumala on varannut elämänpolun loppupäähän sellaista, jota ei ole oivaltanut aikaisemmin. Elämän polku ei ole laskeva, vaan nouseva suhteessa Jumalaan. Hän saa entistä enemmän tilaa elämässäni. Eikö se ole elämän arvon ja merkityksen oivaltamista. Johannes Kastaja sanoi tämän näin: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh.3:30)

Ojennan käteni ja annan tahtoni Jumalalle, Isälle, joka jaksaa, Pojalle, joka taluttaa anteeksi antaen ja heikkouteni tuntien, ja Pyhälle Hengelle, joka tahtoo ja rukoilee minussa. Se Toinen, josta Jeesus puhuu, näkyykin uutena mahdollisuutena. Jumalan virkistävät lähteet sulkevat minut kokonaan syliinsä. Saan vain olla ja nauttia, olla vastaanottaja. Eikö sitä pidetä elämän täyttymyksenä, joka saa lopullisen muotonsa vasta, kun elämä päättyy?

Virsi: 531:2-3

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannusjuhlaa

ヴィタス VITAS-『Неприступная /Inaccessible/高嶺の花』2009和訳付

www.vitas-japan.com 2009年12月リリースのアルバム『Say You Love』の収録曲。 映像は2009年2月27日、 ロシアのTV 番組 "Permission to laugh"より。 軽快 ...

Demis Roussos and Vitas - GoodBye My Love Goodbye (2001)

Moscow Kremlin Palace (December 2001) WELCOME to the FORUM on www.demisroussos.info to know more about Demis (latest news, fotos and videos from ...

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Horisontti


Piispa Askola uskoo lähiöihin

Helsingin piispa Irja Askola kokosi kansalaisia ja päättäjiä puhumaan lähiöiden tulevaisuudesta. Aiheena olivat muun muassa monikulttuurisuus, asuminen ja lähidemokratia. Äiti Teresan ..

Satusinfonia on otettava Munkkiklubin ja Syyssinfonia rinnalle 17.6.2012 kanavaksi julkaista uskosta poliittisena ja sosiaalisena ulottuvuutena. Kaikkea ei ehdi sulattelemaan yhdellä kuulemalla. Pitää kerrata poliittisia tapahtumia globaalisti. 
Ilmastonmuutoskokoukseen ei ole aikaa osallistua, kun kyseessä on kotimainen kolahdus, joka on osaltaan ollut nopeuttamassa ilmastonmuutosta. Se on jatkuvan kasvun vaatimus markkinataloudessa julman jumalan nauraessa partaansa. Minulla on vitsit vähissä, nauruterapiakin itkettää, ja kiintiöt täynnä kaikilla elämän osa-alueilla. Ei liikene enää ropon ropoa, kun on elävän leski. Lesken viimeinen ropo olisi arvokkain anti, kun antoi ainoat rahansa, niille lisäksi, joilla on yli oman tarpeen.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kansaneläke



Iltahartaus to 14.06.2012
Pauli Niemelä, kirkkoherra, Kiiminki

Minulla olisi yksi pyyntö

”Mie oon rukhoillu, että kyllä mie taihvaaseen haluan päästä, muttä älä ihan vielä ota sinne taihvaaseen, kun tuo kansaneläkekin rupesi tulemaan,” näin pyysi aikoinaan Tornionjokivarressa asunut sananpalvelija. Hän halusi taivaaseen, mutta ei kuitenkaan aivan vielä. Kansaeläkkeestä oli ensin mukava nauttia.

Tämä viikon Vanhan testamentin lukukappale sisältää tuntemattoman miehen Agurin pyynnön Jumalalle: ”Kahta minä sinulta pyydän – niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä: pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. ” Voisiko tämä olla sinunkin rukouksesi?

”Pidä minusta kaukana vilppi ja valhe”. Sanatarkasti käännettynä Agur toivoo, ettei hän puhuisi tyhjiä eli sanoisi turhia. Hän tarkoitti juoruja, pahanpuhumista tai muuten vahingollista riidan kylvämistä. Toisaalta hän pyytää varjeltuvansa valheellisilta eli vääriltä puheilta. Puhuminen on taitolaji. Sananlaskujen mukaan ”kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää,” ja toisaalla: ”Joka suutaan ja kieltään varoo, varjelee itsensä ahdingolta.” Tässä sinulle ja minulle tehtävää kylliksi.

Toiseksi Agur pyysi, että saisi ruokaa sen verran kuin tarvitsee: ”Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan.” Hän puhuu rikkauden ja köyhyyden vaaroista. Rikas ei saa koskaan kyllikseen. Rikkaus tuo kadehtijat. Se sitoo sydämen ja vie vapauden. Rikkaus tekee helposti itseriittoiseksi ja nuivaksi. Omaisuus ja tavara tulevat Jumalaksi. Muuta turvaa rikas ei tarvitsekaan.

Toisaalta sananlasku alleviivaa sitä, että köyhäkin voi sortua katkeruuteen, tulla pessimistiseksi ja vaipua itseään ruokkivaan synkkyyteen. Hän voi joutua varastamaan tai käyttämään oikeudessa Jumalan nimeä väärin, vannoessaan väärän valan. ”Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan”.

Agur toivoo siis kohtuullista toimeentuloa, ruokaakin sen verran kuin tarvitsee. Hän tavoittelee kohtuullisuutta. Hän rakastaa yksinkertaista elämää. Hän etsii tasapainoa ja keskitietä. Hän arvioi asioita pitkällä tähtäimellä.

Agurin pyyntö kutsuu sinua ja minua käyttämään kieltä taitavasti ja rakentavasti. On puhuttava, mikä on totta ja oikeaa. Mutta totuudenkin voi sanoa monella tavalla, myös rakentavasti. Erityisesti evankeliumin työssä sanojen ja tekojen tulee olla samasta puusta. Siihen ei voi koskaan liittyä mitään salakähmäistä tai valheellista tai vääryyttä, jonka verhoaa hengellisen vallankäytön salaperäiseen huntuun.

Agurin pyyntö kutsuu toisaalta sinua hidastamaan vauhtia ja samalla löytämään jotakin syvempää? Merkitseekö se samalla kiireettömyyttä ja pääsyä elämän rusentavasta oravanpyörästä? Se tarkoittaa ainakin rukousta: Jumala anna minulle kohtuullinen toimeentulo.

Mitä sinä pyydät tänä iltana Jumalalta? Kysymys on herättävä ja tarpeellinen. Se tulisi esittää aika ajoin itselle. Mitä selvemmin kykenet vastaamaan, sen varmemmin kysymys ohjaa elämääsi. Se, joka tietää, mitä toivoo ja odottaa elämältä, usein tavoittaa sen. Silloin turha karsiutuu pois ja on helpompi saavuttaa levollisuus, kun ei tarvitse singahtaa jokaisen liikkuvan perässä.

Sananpalvelija rukoili pääsyä taivaaseen, vaikka halusi nauttia vielä kansaneläkkeen luomista mahdollisuuksista. Pyyntö kertoo, että elämän lahja ei ole vain sivuseikka. Jumala antaa tähän elämään lahjansa, armonsa ja hyvyytensä. Kaikki on Jumalan armoa ja hyvyyttä. Hänen hyvyytensä vastaanottajina saamme kysyä elämässämme, mikä on hyvää ja oikea ja Jumalan tahdon mukaista.

Kristityn vaelluksella on kuitenkin päämäärä. Usko synnyttää kaipuun päästä taivaaseen. ”Mie oon rukhoillu, että kyllä mie taihvaaseen haluan päästä.” Rukoillemme sitä virren sanoin.

Virsi: 623:1,4,7

torstai 14. kesäkuuta 2012

Hyvien sanojen nälkä



Iltahartaus pe 08.06.2012
Aino-Kaarina Mäkisalo, pastori, Helsinki

Jumala minun on nälkä
hyvien sanojen nälkä
sanojen jotka täyttävät minut
sanojen jotka korvaavat kovat ja tylyt sanat
joita kuulin lapsena liian paljon:
”ol monenlaista puutetta
sottiin jälkeen
ol tehtävä työtä perreen etteen
et ois ollu penskoilla paremp elämä
ku itellään
ei siinä joutanu lepertelemään”
olisi äiti sanonut
hyvät sanat karkottavat kovat sanat pois
kuin päivänpaiste talvitakin mummon yltä lapsuuteni sadussa
jossa myrskytuuli ei siihen pystynyt

Jumala minun on nälkä
hyvien sanojen nälkä
sanojen jotka ovat lempeitä kuin savusaunan löyly
pieni sihahdus kiukaalla ja löyly tulee hitaasti ja kestää pitkään
sanojen jotka ovat pehmeän karheita kuin kevään ruoho paljaan jalkapohjan alla
aristelee astella ja kutsuu seuraamaan polkua
sanojen jotka ovat raikkaita kuin juuri pumpattu kaivovesi pesuvadissa
kylmä kirpaisee hetken kasvojen ihoa ja hyvä olo leviää koko olemukseen

Jumala minun on nälkä
hyvien sanojen nälkä
sanojen jotka lausutaan hitaasti ja pehmeästi
kuin iltarukousta rakastetun lapsen vuoteen vierellä:
”levolle laske Luojani
armias ole suojani ... ”
sanojen jotka ovat suoria ja sinisiä
kuin rakastuneiden puhe silloin kun luottamus on suurimmillaan
kun ei tarvitse vaikuttaa eikä vietellä
sanojen jotka ovat eläviä ja vilkkaita kuin lapsen nauru voikukkapellon edessä

Jumala minun nälkä
hyvien sanojen nälkä
sanojen jotka asettuvat lepäämään minuun
kuin kissa tai koira auringonläiskään räsymatolla
sanojen jotka maistuvat tuoreelta ruisleivältä ja
yllätysletuilta vadelmahillon kanssa
sanojen joita linnut visertävät mennen tullen
sanojen, joita pienet laineet tuovat rantaan kuin kadotettuja rakkaita tavaroita

Jumala
sinä sanot että sinulla oli nälkä
sinulla veljelläni, sisarellani
kun olin nuori niin nälkäisen afrikkalaisen lapsen suuret silmät katsoivat minua
ja suljettu suu sanoi
ruoki minut
minä tahdoin ruokkia
tahdoin koko sydämeni pohjasta ruokkia nälkäiset lapset maailmassa
sillä minä tiesin pikkuisen mitä on ruuan nälkä
kun jokainen suupala lasketaan tarkasti kuuden sisaruksen kesken
sodan jälkeen oli leivän niukkuutta
ei valittua vaan olosuhteiden pakosta
yhdestä appelsiinista riitti parhaassa tapauksessa kaksi palaa
äiti jäi ilman
hän antoi omansa meille lapsille
minun oli nälkä koulussa kun ei ollut rahaa kouluruokaan
kaksi leipäpalaa oli sivelty ohuesti margariinilla
ja päällä puolitettu lauantaimakkaran siivu
oi kuinka se maistui
nälkä jäi
ja oli odotettava ruoka-aikaa kotona
mikä juhla lauantaina, kun oli leipomispäivä
tuoksui juuri paistetut karjalanpiirakat ja voisilmäpulla.
Sai maistaa kumpaakin.
Minun oli nälkä lukiolaisena vieraassa kaupungissa
miten maistui koulupäivän jälkeen pala ruisreikäleipää ja sardiinia päällä
hyvää ja halpaa ja ravitsevaa ruokaa

Me 60-luvun nuoret tahdoimme ruokkia maailman nälkäiset lapset
perustimme yhdistyksen
saimme Raamatusta nimen: Kymmenys ry
me opiskelijat ja tulevat kirkon työntekijät
haastoimme kirkkoamme maksamaan kymmenykset
tuloista kehitysmaihin
halusimme itsekin sitoutua yksinkertaiseen elämään
vietimme nälkäjouluja kulutusjouluja vastaan
oi sinä nuori idealisti
joka tahdoit muuttaa uskosi teoiksi
kaipaan sinua

Tänä iltana vatsani on täysi
ja tiedän
ruuan nälkä ei ole kadonnut maailmasta
häpeän rikkaan kotikaupunkini leipäjonoja
en ihmisiä jotka jonottavat
vaan meitä, jotka olemme osallisia siihen
että näin tapahtuu
ja on hyvä että leipää saa edes jonottamalla
Tahdon siunata jokaisen ateriani
maan ja meren ja järvien antimet
Jumalan taivaan alla

Kun vatsa on täynnä
kuulee toisen nälän sisällään
sinun sanojesi nälän Jumala

Uskon että kaikki hyvät sanat ovat sinun sanojasi
Uskon että sanat jotka sanotaan lempeän äidin äänellä ovat sinun sanojasi
Uskon että perhoset puhelevat sinun sanojasi
Uskon että sinulla on oma sanavarasto meitä jokaista varten

Jumala
paratiisissani on puita jotka puhuvat sinun sanojasi
armopuu suhisee ja kuiskailee:
armo -olet armahdettu – armahda
lehtien kahina ympäröi minut
että uskoisin että uskoisit
olen armahdettu, olet armahdettu
kiukkuisena väsyneenä uupuneena
tämän päivän ja eilisen töihin
jotka toistuvat samanlaisina
olen lepopaikkasi
puu sanoo selkeällä kirkkaalla äänellä

Totuus, vapaus, rakkaus, usko, luottamus, toivo
Jumala sinun sanasi soivat paratiisissani
ne kertovat tarinaansa kun istahdan puun juurelle
arkisina, pyhinä, ymmärrettävinä ja mystisinä
aina uusina
ei tarvitse olla enää koskaan nälissään
maistele, ahmiakin saa jos on kova nälkä
puut puhuvat
totuuden, vapauden rakkauden, uskon, toivon ja luottamuksen sanoja

Lempeällä äänellä lausutut
hyvät sanat vaikuttavat heikoilta ja avuttomilta voiman sanojen edessä
että ne näyttävät häviävän yhä uudestaan

Jumala, sinun sanasi ovat heikkoinakin väkeviä
”Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit”
Jeesuksen sanat ristillä
kääntyivät päälaelleen yli ymmärryksen meneväksi uudeksi elämäksi

Haluan uskoa
että hyvät sanat jollakin käsittämättömällä tavalla voittavat
haluan uskoa,
että hyvät sanat ja ajatukset tuottavat hyviä tekoja
ne ovat kuin kierrätystavaraa
saan hyvän teon, jonka jonkun toisen hyvät sanat ovat kasvattaneet
niin kuin eräänä perjantai - iltana kun vanha kesäautoni meni rikki
ja läheisestä talosta löytyi apu.
Kaksi vähäpuheista miestä
sukelsi konepellin alle tavalla jolla miehet toimivat parhaimmillaan
ilman suuria sanoja tekevät hyviä tekoja
sain jatkaa matkaani korjatulla autolla
sanojen ”no pitäähän pulassa olevaa auttaa” kanssa
viedäkseni ne jollekin joka tarvitsee niitä

Jumala
menen levolle kylläisenä kuin pieni lapsi
päivän jälkeen jolloin olen ollut aikuinen
sinun sanojesi maailmassa
pimeissä laaksoissa ja vihreässä paratiisissa

Siunatkoon sinun iltasi, yösi ja unesi armollinen Jumala
antakoon hän koko olemukseesi levon ja rauhan ja luottamuksen uuteen aamuun.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Amen

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Iltahartaus to 07.06.2012
Pauli Niemelä, kirkkoherra, Kiiminki

Jumalan siunausta sinulle!

Siunausta on ollut! Näin tuumasi pappi, joka katseli perheensä muuttolaatikoita. Hän oli saanut kutsun uuteen virkaan. Muuttoa varten pihalla odotti suuri kuorma-auto. Muuttolaatikkojen määrä innoitti papin arvelemaan pilke silmäkulmassa kertyneen omaisuuden Jumalan siunaukseksi. Siunausta on ollut!

Onko Jumalan siunaus mitattavissa muuttolaatikkojen määrässä? Mitä me pyydämme, kun toivotamme toisillemme Jumalan siunausta? Mitä Herran siunaus pitää sisällään?

Tämän viikon Vanhan testamentin lukukappaleena on tuttu Herran siunaus. Se koostuu kolmesta lauseesta. Se alkaa toivotuksella: ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua”. Merkillepantavaa on, että siunaus lausutaan yksikkömuodossa, sinulle. Onkin arveltu, että alkujaan siunaus lausuttiin kotoa pois lähtevälle. Hänet perheen pää yhdessä monen sukupolven kanssa siunasi elämän matkalle.

Oletko juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, valmistunut ammattiin, saanut uuden työpaikan, oletko menossa naimisiin, jäänyt eläkkeelle tai muuten kohdannut uuden elämän tilanteen. Jokaisella meistä on oma elämänmatka. Siinä on erilaisia lähtemisiä. Juuri sinulle kuuluu tämä toivotus ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua!”

Siunaukseen sisältyy toivotus menestymisestä ja onnen löytämisestä elämässä. Jumala tahtoo elämääsi hyvää. Herran siunaus kertoo, että hän on lahjoissaan rikas Isä. Hänen hyvyytensä säteilee kaikkien luotujen elämään. Jeesus itse vakuutti tästä: ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Siunaus ei takaa kuitenkaan helppoa ja ongelmatonta elämää. Siksi kuulet toivotuksen ”Herra varjelkoon sinua”. Se merkitsee huolen pitämistä, suojelua, jopa vartiointia. Hän lupaa auttaa sinua sairauksissa, vastoinkäymisissä ja elämän ahdingoissa.

Toiseksi Herran siunauksessa Jumalan pelastava toiminta saa erityisen painon. Siksi hän ottaa avukseen havainnollisen kuvan: ”Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.” Kasvomme kertovat tunteemme ja asenteemme. Ja valossa kasvot näkyvät parhaiten. Herran kasvojen kirkastaminen merkitsee hänen sisäisen olemuksensa ja tahtonsa paljastamista. Valossa Herran kasvot säteilevät. Hän on sinulle armollinen.

Kerran Mooses halusi nähdä Herran kirkkauden ja sai vastaukseksi: ”Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.” Armahtaminen on Jumalalle kaikkein ominta. Jumala on kirkastanut armahtavat kasvonsa Pojassaan. Golgatan ristiltä loistaa yhä pääsiäisen aurinko. Hänen kasvoistaan säteilee sanomaton rakkaus. Se valaisee kaikkein pimeimmänkin sopukan. Se paistaa kutsuen ja lämmittäen. Siksi saat uskoa syntisi anteeksi Vapahtajamme nimessä ja sovintoveressä.

Kolmanneksi Herran siunaus huipentuu ja tiivistyy toivotukseen rauhan saamisesta. Kun Herra antaa rauhansa, niin silloin hän kääntää kasvonsa sinun puoleesi. Hän kiinnittää katseensa sinuun. Hän ei käännä päätään pois sinusta eikä paina sitä alas. Hän toivottaa rauhaa, joka on enemmän kuin hiljaisuus tai rauhallisuus. Rauha on kokonaisvaltaista lepoa ja tasapainoa. Rauhasta kertoo yhteys Jumalaan, lähimmäisiin ja koko luomakuntaan. Tämä rauha ylittää jo ajan ja paikan rajat. Se ulottuu iankaikkisuuteen asti.

Jumalan siunaus on siis paljon laajempi asia kuin omaisuus, joka kertyy lopulta muuttolaatikoihin. Herra siunaa kyllä hyvyydellään ja lahjoillaan elämäämme. Erityisesti hän armahtaa rakkaudessaan. Hän antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden. Hän lahjoittaa yli ymmärryksen käyvän rauhansa. Se on jo Pyhän Hengen työtä ja vaikutusta.

Herran siunauksessa jokainen lause sisältää Herran nimen. Se alleviivaa, että Herra itse toteuttaa siunauksensa. Siunaus ei ole automaatio tai mekaaninen toimitus tai maaginen lause. Jumala siunaa hänet, jonka tahtoo. Me voimme kyllä pyytää ja toivottaa toisillemme Herran siunausta.

Niin teki eräs pappikin. Omainen oli menettänyt äitinsä. Kaipaus ja ikävä tekivät mielen herkäksi. Läheisen kuolema puhutteli ja pani kysymään elämän suuri kysymyksiä. Aivan arkisessa kohtaamisessa pappi toivotti äitiään surevalle voimia ja Jumalan siunausta. Jumalan siunauksen toivotus puhutteli ja kolahti syvälle. Minulleko Jumalan siunausta? Olenko arvollinen saamaan Jumalan siunauksen? Toivotus pani kyselemään, mitä siunaus syvimmiltään tarkoittaa. Jumalan johdatuksessa hän tajusi kokemansa hyvyyden elämässä, löysi Jumalan armon, sai rauhan levottomaan sydämeensä.

Jumalan siunausta sinulle! Siunauksen saattelemana saat lähteä kohti tuntematonta tulevaisuutta. Pyydämme sitä yhdessä virren sanoin.

Virsi: 209:1

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Isän, pojan ja pojanpoikien ristiretki



Iltahartaus pe 01.06.2012
Matti J. Kuronen, rovasti, Lappeenranta

Tiedän paikan armahan, Konnunsuolla vankilan. Siellä olo onnekas tiilenpäivä lukemas. Muuttuvat laulut. Tiilet ovat tallella, mutta nyt niitä lukevat vastaanottokeskuksen asiakkaat. Sisällissodan jälkeen elokuussa 1918 tuotiin lotjalla Lappeenrannan vankileiriltä vakaumuksensa puolesta nälkiintyneistä vangeista heitä, joiden oletettiin pystyvän työntekoon. Alussa oli suo, kuokka ja vangit. Viime vuoden viimeisenä työpäivänä vankilanjohtaja sulki oven ja laittoi luudan oven eteen merkiksi siitä, ettei ketään ole kotona. Pidin urani lyhyimmän hartauden: ”Vaiennut vaikerrus on vankilan. Sä siunaa tää maa muistojen.” Vartijat polttivat vanhoja virkavaatteita. Moni meistä piti paitaa, mikä julisti: Kaikki Konnunsuon puolesta. Silloin, kun taloa vielä asuttiin, vastaan tulevat vangit nostivat kätensä nyrkkiin ja sanoivat: ”Kaikki Konnunsuon puolesta”.

Vankila sijaitsee Läykän mäellä. Kolmekymmentäluvun alussa valtio rakensi mäelle mäen ja sille mäelle rakennuksen, johon tulivat sairaala, kirjasto. luokkahuone ja kirkko. Tuottavuus tarkoitti siihen aikaan vanki-ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista, hoitoa ja huoltoa. Valtio tarjosi pelastusarmeijan tavoin soppaa, saippuaa ja sanaa. Sanaa suorastaan pakkoruokintana, pakkokirkon muodossa. Muuttuvat laulut. Kun tulin kesävartijaksi, talousmestari antoi minulle muiden releitten joukossa Parabellum-pistoolin ja sanoi: ”Tuossa on siulle vankeinhoitolaitos” – niinhän sen runkoon oli stanssattu. Pena, murhasta tuomittu seurakuntalaiseni sanoi kaiken yhdessä runossaan: Olen numero likaisessa mapissa. Ja nyt me olemme tässä, rengastamme tuomittuja kuin muuttolintuja.

Kolmen päivän ikäisenä pappispentuna toimitin ensimmäisen jumalanpalveluksen siinä kirkossa. Saarnatuolia kiersi metallikirjoitus: Herran sana pysyy iäti. Siinä kirkossa kävi Konnun Pelleksi sanottu opettaja Ylppö, jonka helluntalainen Jumala rakasti syntisiä yhtä kiivaasti kuin vihasi syntiä. Mutta siinä kirkossa seisoivat myös Ylioppilasteatterilaiset tanakassa haara-asennossa ja lauloivat: Palopuheet ei nälkää karkoita eikä rumpujen paukutuskaan. Sen kirkon ovesta käveli vankien itse tuottamassa Tuhlaajapoika-saarnadraamassa tuhlaajapoika tyhjä Vikinglinen muovikassi kädessään kohti saarnatuolin vieressä odottavaa isäänsä. Saarnatuolia kiersi teksti: Herran sana pysyy iäti. Siinä kirkossa me rukoilimme Penan puolesta Äiti meidän-rukousta, koska Isä Jumala ei koskaan hymyillyt,käytti remmiä, pilkkasi ja jätti ulos. Mutta siinä kirkossa me puhuimme Roskis-Kristuksesta ja ajattelimme, ettemme tee vangeista yhteiskuntakelpoisia ennen kuin yhteiskunta on vankikelpoinen, sellainen, joka armahtaa ja ottaa vakavasti sovituksen mahdollisuuden.

Siinä kirkossa me väitimme, että jos kirkko ja sen miehistö hoitaa hommansa kristillisesti ei poliisille jää muuta työtä kuin pitää mehuhetkiä lasten liikennepuistossa. Nykyisin poliisipappina olen jyrkästi toista mieltä: Nuorempana virkavaltaa kaikin voimin vastustin, nyt oon aina onnellinen, kun nään poliisin. Siinä kirkossa vuosien aikana moni mies löysi uuden suunnan elämälleen. Vieläkin saan silloin tällöin viestejä heiltä, kuinka yksi kirja papin antama kirja auttoi uuteen alkuun, kuinka lapset ovat pärjänneet javanhin poika vetää nyt firmaa. Mutta olen tavannut rippikoulupoikani Tukholmassa, missä hän loi kansainvälisen uran erityisasiantuntijana Slussenin sissien selviytymisyksikössä. Marraskuussa 1967 löysimme heitä, itsenäisyyden juhlavuoden takia armahdettuja paleltuneena Näkinsillan alta ja Uimastadionilta. Mitä sanoikaan Oscar Wilden vankilapappi Reading Gaolin ballaadissa: Ken elää monta elämää, hänen monesti kuolla täytyy. Mutta sen kirkon saarnatuolia kiersi kirjoitus: Herran sana pysyy iäti.

Vuosi sitten viimeinen vanki lähti Konnunsuolta. Henkilökunnan jämät jäivät vahtimaan tyhjää vankilaa tuottavuusohjelman mukaisesti. Vankila muuttui kiinteistömassaksi, josta piti päästä eroon mahdollisimman edullisesti ja nopeasti. Kirkko osoittautui taas ongelmaksi. Viimeisen vankilapapin, Riuttaskorven Arin kanssa, jouduimme miettimään, millä tavalla tila desakralisoitaisiin. Piispamme toimitti rukouspalveluksen ja veimme kaikki kristilliset esineet ulos. Apulaisjohtajat kantoivat krusifiksin ristisaaton edessä. Kättelimme ovella vanhoja työkavereitamme. Katseet kohtasivat, silmissä oli jotain kosteaa: Mikähän täällä suolla oikein on, kun alkaa aina oireilla? Kirkko oli melkein tyhjä. Seinille jäi vielä naisvankien tekemät kuvakudokset. Saarnatuolia kiersi kirjoitus: Herran sana pysyy iäti.

Kirkon katolle jäi risti. Sen edeltäjä putosi 6.6.2006 myrskyssä, mutta nyt se oli siellä entistä uljaampana, leimasi koko rakennusmassan. Markkinavoimat vaativat sen poistamista. Kuparista saisi hyvän hinnan, mutta kuka ostaisi vähän käytetyn ristin?

Samaan aikaan toisaalla: Keskellä Saimaata sijaitsee Ilkon saari. Isä Markuksella oli unelma: Jospa siihen saareen voitaisiin rakentaa skiittoja, ortodoksien rukoushuoneita. Siunattu unelma on saanut ekumeenisillä talkoilla ja lahjoituksilla aikaan jo kaksi pientä Herran huonetta, Valamon ja Konevitsan skiitat. Kolmas valmistuu tänä kesänä. Teimme pojan ja pojanpoikien kanssa ristiretken Konnunsuolle ja roudasimme ristin skiitta-saareen, jonka kalliolla se tervehtii veneilijöitä ja kantaa Konnunsuon muistoa.

Kaksi pappia istuu tyhjässä kirkossa. Kalteri-ikkunoista ei katso kukaan. Saarnatuolin reunassa kiinnitystappien jäljet muistuttavat siitä, että sitä kiersi kirjoitus: Herran sana pysyy iäti. Jotain oli kuitenkin jäänyt kuvainriistosta jäljelle: nauhurikaappi, millä soitettiin Joutsenon kirkon kelloja Konnunsuon vankilaseurakunnalle. Kytkemme kokeeksi piuhat ja painan Play-nappia. Vanha c-kasetti soitin herää henkiin. Kellot alkavat soida tyhjän vankilan melkein tyhjässä kirkossa. Joku katsoo ikkunasta, jossain on risti ja Herran sana pysyy iäti.


Laulu: "Hymni" (säv. ja san. Pekka Simojoki, sov. Markku Perttilä). Esittäjä: Pekka Simojoki

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Etsivä löytää

Tulokset ovat tuoreusjärjestyksessä
iltahartaus pe 04.05.2012 | Matti J. Kuronen
His Eye is on the Sparrow
aamuhartaus ma 01.05.2006 | Matti J Kuronen
Onks pakko vaikkei taho
aamuhartaus to 26.05.2005 | Matti J Kuronen
Tänään tässä maailmassa
aamuhartaus to 19.05.2005 | Matti J Kuronen
Jumala pilvessä
aamuhartaus to 12.05.2005 | Matti J Kuronen

aamuhartaus pe 26.03.2004 | Matti J Kuronen

aamuhartaus pe 16.01.2004 | Matti J Kuronen
Niin ihana on ylistää
aamuhartaus pe 09.01.2004 | Matti J Kuronen
Olen kastettu - olen pelastettu
aamuhartaus pe 31.10.2003 | Matti J. Kuronen

aamuhartaus pe 17.10.2003 | Matti J. Kuronen
Annaha ko mie souvan
aamuhartaus pe 15.08.2003 | Matti J. Kuronen

aamuhartaus pe 08.08.2003 | Matti J. Kuronen