sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulukalenteri taustakuva 2013 positiivareilta

http://www.positiivarit.fi/Content/Images/ChristmasCalendar/kansi_orig-small.jpg  
Sadutettu joulukalenteri ja suuret muistot .

Muistan lapsuusjoulut 5-kymppiseksi. Vihtaniemellä äiti, isä ja Wiljami huolehtivat jouluvalmisteluista. Näin oli tehty jouluna 1990. Tulin valmille, äiti noudettiin vuodeosastolta kotiin. Isä voi kuin voi sairaalakierteessä vuosi takana. Mikään ei ollut kuin ennen. 
Minua puhuttelevat kalenterin pienet mökit. Rinteellä jo rakennetut Kesäranta, Kultaranta, Mäntyniemi ja Valkoinen talo enteilivät 2000 -luvulla tapahtuvaa halkomista. Alempana metsän reunassa mökkejä on 7. Lopullisesti jako palautti sisaren osuuden Onnin kuoltua takaisin meille elossa oleville vasta vuosi sitten. Korkea torni on toteutumaton unelma paluusta takaisin lapsuuskotiin. 
Suku on lisääntynyt ja 3. polvi luistelee jäällä. 

Enempää en ryhdy muistelemaan, onhan yhteiskunta ja kunta vaiheessa kuntauudistuksineen sotepalvelut rakennepaketissa. Kalastajan verkkoon tarttui kultakampela. Kunnan vaatimukset ovat kasvaneet suuremmiksi kuin kampelalla oli lupa toteuttaa pyyntöjä. Eno teki virheensä, mutta äidin kuoltua tuli toisiin aatoksiin.
- Olisi pitänyt toimia toisin, hän katui suostumistaan toteuttaa rouvansa kaikki toiveet. 
Pokka pitää Kuninkaallinen ilmestys. Hyacinth joutuu haalimaan kaikki kynnelle kykenevät lähisukulaiset hätiin, kun kirkolla järjestetään perinteinen historiallinen näytelmä. (U)
Viimeinen tehtävä huolehtia enon hautajaisiin arkun kantajat. Rakentaja on tehnyt tehtävänsä.

Lähes aristokraattinen Hyacinth on tehnyt täydellisyyden tavoittelusta ja snobismista taidetta. Muu perhe saa kärsiä rouvan päättömistä päähänpistoista - ja rouva perheestään. 

muistoa kunnioittaen dna



MaireTirkkonen
Laillistettuhierojavuodesta1979, omaishoitajakokemusta vuodesta 1991

kotisivut
"virallinen organisaatio on tarkoitetturatkomaanennalta arvattuja ongelmia, epävirallinen arvaamattomia"


Daniel Goleman

Elämäni harharetket§§§§§§§-viidakossa


Mairen sivujen uusi osoite: http://kleinitar.info/Maire Tirkkonen elämä jatkuu nettihotellissa1.1.2014

entinen: www.koti.phnet.fi/maire41 kaikki loppuu aikanaan netissä eikä jää avaruusromuksi kiertämään maapalloa 31.12.2013
Etusivu

Kompetenssi

Sanataide-projekti

Aamukampa
zu Hause Pflegen,
Hilfe für die Helfer


Retkimerenrantaan

Hyvinvointipalvelut laatu ja tasa-arvo -projekti

Juntusenterveystupa -projekti

Yrittäjän ammattitutkinto

Vertaisohjaaja-koulutus
Yrittäjänerikois-ammattitutkinto

Projektinmuuntaminen

VIERASKIRJA

BLOGI

Lukulehti

Verkossakirjoitettua








YHDESSÄ ELÄMÄ KANTAA
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15 vuotta juhlaseminaari:

Juhlapuhe: Elinikäinen oppiminen
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen


6.2.2000
Selviämistarinani  elossaoloilmoitus
Kotisivuni ovat Oppimispäiväkirjan sisällysluettelo.
Kriisinhallinta-ajan olen käyttänyt uudelleen oppimiseen,
vaikka se ei liity ammattiin, vaan elämäntaitoon.
Koulutus on avain, jolla hallitsen muutosta,
toteutan omia tavoitteitani ja huolehdin kansalaisvalmiuksista.
15.1.2006
Kiitän kaikkia pelastustyöhön osallistuneita!


SUURIA SANOJA pieniä askeliaSUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisu sisältää kaiken omaishoidosta,
särkymisestä ja kukkaronvartijoista.
Vertaistukitoiminnan hyväksi,
saatavana Kristillisestä kirjakaupasta
Hämeenkatu 23, Lahti
Tirkkosen sukuseura
 Närståendevårdare 
 KympinLapset ja Isovanhemmat
 Deutsche ev.-luth. Gemeinde in Finnland

Pikkukuva

Rakkauden satu (Historia de un Amor, cover) - Maggie - YouTube

Ladattu 5.01.2009
Rakkauden satu (Historia de un Amor - Eleta Almaran Carlos)

Mun on tarinani satu rakkauden, syttyi kipinästä liekki sydänten. Lailla tuhansien toisten satu päiväin aurinkoisten, nyt on satu rakkauden.
Mun on tarinani kahden ihmisen, tutut monille on tapahtumat sen. Ennen vailla tarkoitustaan, päivät päättyi yöhön mustaan, nyt on saanut rakkauden.
Satu ikuisesti nuori on rakkauden, se on ikivanha mutta niin ihmeellinen. Kaunein mitä maa voi kantaa, kukka rakkauden on. Poimijalleen kaiken antaa, muille se on arvoton.
Mun on tarinani satu rakkauden ja ken rakastaa hän ymmärtää vain sen. Se on laulu päivän uuden, se on laulu ihanuuden, se on satu rakkauden. (Sauvo Puhtila)

Suomeksi levyttäneet: Rita Elmgren, Kalevi Korpi, Jorma Lyytinen, Helena Siltala, Eino Grön, Jukka Kuoppamäki, Reijo Taipale, Matti Siitonen, Harri Niemi, Taisto Saaresaho, Tapio Veijo, Tapani Kansa, Jorma Matikainen, Keijo Minerva, Oiva Kalliokumpu, Eini Orajärvi, Erkki Junkkarinen, Mirva Ryynänen, Swingers, Arto Kantoniemi

Pikkukuva

  Jorma Lyytinen- Rakkauden satu (Historia de un amor

Julkaistu 19.03.2013
Mielestäni paras suomalainen versio tästä mahtavasta kappaleesta, jonka ikäväkseni huomasin kadonneen You.Tubesta. Jorman parhaita kappaleita tämä. Kantanauha taltiointi, joten äänenlaatu pitäisi olla paras mahdollinen tässä ja soida puhtaasti/virheettömästi?

Radioateljee esittää: Uusi vuosi
-vuoden vaihtuessa. Käsikirjoitus ja ohjaus: Harri Huhtamäki. Kertoja: Tom Wentzel. Tekninen toteutus: Pekka Lappi. Tuottaja: Harri Huhtamäki. 

torstai 28. marraskuuta 2013

Kotisivu: Hyvinvointipalvelut, laatu ja tasa-arvo

Hyvinvointipalvelut  – laatu ja tasa-arvo
Hyvinvointipalvelujen loppuraportti
Helsingin yliopisto
Koulutus- ja kehittämiskeskus

Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan
sosiaalialan osaamiskeskus Verso

HYVINVOINTIPALVELUT, LAATU JA TASA-ARVO -HANKE
15.3.2002 - 31.12.2004

Mitä on pajan ja pajatuksen takana

    Ite-arviointi


Asiakkaalle palvelua
Lapsille hyväesimerkki
Itselle kunnioitusta




 

Vertaiskäynti









Palveluseteli





 

Kotisivu: Yrittäjän erikoisammattitutkinto

Yrittäjän erikoisammattitutkinto

Sukupolvenvaihdos

Inhimillisten voimavarojen kehittäminen

2005-2006

projekti:
omaishoitajan vertaistuki verkossa


Kertomukset kirjaksi -verkkokurssi/viestintä
Potentiaalisten ongelmien ja mahdollisuuksien analyysi

OMAKIRJA-CD-rom

Kotisivu: Juntusen terveystupa - projekti





Sateenkaari
Juntusen Terveystupa


Työympäristön Fengshui
- - -
jaksaminen
- - -
Mielihyvähoidot

Kotisivu: Sanataide-projekti


Sanataiteen perusopetus
SANATAIDE

  "Antoi mulle tähtitaivaan, antoi valon pimeään,
   antoi mulle aamuruskon, antoi uskon elämään,
   antoi mulle rohkeutta, että jaksoin huomiseen,
   antoi mulle vähän rakkautta tähän yksinäiseen sydämeen."



Verkossa

Olen verkon silmässä kala. En pääse pois:
ovat viiltävät säikeet jo syvällä lihassa mulla.
Vesi päilyvä, selvä ja syvä minun silmäini edessä ois.
Vesiaavikot vapaat, en voi minä luoksenne tulla!

Meren silmiin vihreisiin vain loitolta katsonut oon.
Mikä autuus ois lohen kilpaveikkona olla!
Kuka rannan liejussa uupuu, hän pian uupukoon!
– Vaan verkot on vitkaan-tappavat kohtalolla.


Uuno Kailas

Kirjeketju - vertaistukiryhmä

perjantai 25. lokakuuta 2013

Iiris-rukka





 

 

 

 

Blogituttaako?

Melkein kaikilla on nykyään oma blogi, eikös niin? Iiris kertoo, mitä blogin pitäminen antaa ja ottaa ja miten se oikein tehdään. 
 
 
 
 
 





 Iiriksen numero 8/2013 on viimeinen. Lehti lopetetaan. 
 
Kiitokset kaikille lukijoille!


###

- Lopeta, haluan nukkua.

- Minähän vasta aloitan, tuli vastaus samaa linjaa takaisin

 

Verkkokirjoittajan talo nettihotellissa ensi vuoden alusssa.

 

                                 

YHDESSÄ ELÄMÄ KANTAA
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15 vuotta juhlaseminaari:

Juhlapuhe: Elinikäinen oppiminen
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen


6.2.2000
Selviämistarinani  elossaoloilmoitus
Kotisivuni ovat Oppimispäiväkirjan sisällysluettelo.
Kriisinhallinta-ajan olen käyttänyt uudelleen oppimiseen,
vaikka se ei liity ammattiin, vaan elämäntaitoon.
Koulutus on avain, jolla hallitsen muutosta,
toteutan omia tavoitteitani ja huolehdin kansalaisvalmiuksista.
15.1.2006
Kiitän kaikkia pelastustyöhön osallistuneita!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Katsekontakti


Mutakakkua, kiitos!

Tyttö lupaa tupaantuliaiset lauantaina heti pihatalkoiden jälkeen. Milloinka minä pääsen niin pikälle? Katson ikkunasta alas, vaahterat liekehtivät. Osat näytelmässä ovat tänään toisin päin. Näillä mennään  20 vuoden sykleissä.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mäntypuu hellä ja moniuloitteinen

Mänty, Pinus sylvestris

Männyt ovat Suomen metsien maskuliinisia hallitsijoita. Männyt kestävät myrskyjä, muutoksia ja mullistuksia, melkein mitä vain. Mänty vaatii auringon palvontaa ja viihtyy kuivissakin olosuhteissa. Mänty on sietokykynsä vuoksi varsin yleinen ilmestys Suomen metsissä ja persoonana katukuvassa. Männyt ovat pitkäikäisiä, vanhimpia yksilöitä kutsutaan arvonimellä kelo. Mänty voi usein ulkoapäin vaikuttaa karhealta ja kovalta, mutta sisältä löytyy oikeasti hellä ja moniulotteinen persoona

torstai 11. heinäkuuta 2013

Erityisavustajan hengitysessio ilman avustajaa

Kävin viettämässä 50. syntymäpäiväni Frantsilan Yrttitilalla kanadalaisen opettajan järjestämällä luonnollisen hengityksen kurssilla. Se oli huikea kokemus ja vielä huikeammaksi muuttui vuoden kuluttua lämminvesiltaassa koettu uudelleen syntymä. Siihen asti olin hengitellyt pinnallisesti pysyäkseni hengissä.  Sen jälkeen pää veden alla kuin lapsivedessä uiskentelua.  Saimi avusti, sekin lähes autentinen oman, Saima -äidin nimen kanssa. Mitä sen jälkeen vapaassa ilmatilassa, sitä en voinut jäädä katsomaan. 

Joskus aamuhartaus auttaa hengittämään ilotulitukseen asti. Joskus ei ja siihen on omat syynsä.

Aamuhartaus ma 08.07.2013
Anneli Vartiainen, Kansliapäällikön erityisavustaja, Järvenpää
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Evankelista Matteus kertoo:

Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat lähteneet purjehtimaan veneellä. Jeesus oli väsynyt. Hän nukkui veneessä.

Äkkiä nousi kova myrsky. Vene keikkui ylös ja alas. Vettä roiskui veneeseen. Opetuslapset pelkäsivät, että he hukkuisivat. He herättivät Jeesuksen. ”Me hukumme. Auta Jeesus!” opetuslapset huusivat.

Jeesus nousi ylös, nuhteli tuulta ja käski merta: ”Vaikene, ole hiljaa!”

Heti tuli tyyntä ja hiljaista. Myrsky hiljeni.

”Miksi te pelkäsitte?” Jeesus kysyi opetuslapsiltaan. ”Kun minä olen lähellä, ei tarvitse pelätä mitään”, Jeesus sanoi. (teksti selkokielisestä Raamatusta)

musiikki: The Arran boat song

Miten monesti olenkaan istunut rannalla ja katsellut, kun perhe vetää sukelluskamppeet päälle ja painuu pinnan alla. Palattuaan he tuovat simpukan kuoria ja kertovat taianomaisesta maailmasta, joka on totta ja olemassa, mutta minulle ulottumattomissa.

Ongelma on hengittäminen. Siis se, että miten se onnistuu, jos laittaa kasvot veteen. Se vain tuntuu pelottavalta ja mahdottomalta. On mahdotonta luottaa siihen, että kellun pinnalla ja snorkkelin putki pysyy veden pinnan yläpuolella. Olen varma, että hukun. Ei auta, vaikka kuinka harjoittelen matalassa rantavedessä, aina vaan tuntuu mahdottomalta heittäytyä veteen ja painaa kasvot pinnan alle.

Lopulta ystäväni, kokenut sukeltaja sanoi: Älä mieti hengittämistä, ihminen kyllä hengittää ja vesi kannattaa. Mieti kaikkea sitä, mitä voit nähdä vedenalaisesta maailmasta. Purin hampaat yhteen ja päätin kokeilla vielä kerran. Painoin kasvot veteen. Sukelluslasien läpi näkyi meren hiekkapohja ja muutamia rauhallisesti uivia kaloja. Tuuppasin jaloilla vauhtia pohjasta ja päästin irti. Ja kelluin veden pinnalla. Ensimmäisten sekuntien ajan pidätin hengitystä ja sitten unohdin koko asian. Pinnan alla avautui satumainen maailma koralleineen, meritähtineen ja värikkäine kalaparvineen. Maailma, joka oli aina ollut, avautui minulle, kun uskalsin luottaa siihen, että vesi kannattelee.

musiikki: The Arran boat song

Luottamus on varmuutta siitä, että perusta ei petä. Elämä kantaa.

Luottamus on haaste. Kun sen saa osakseen, haluaa olla luottamuksen arvoinen. Kun saa luottamusta ja rohkaisua osakseen, uskaltaa tarttua haasteisiin. Luottamus kantaa uuteen.

Luottamus on myös riski. Luottamuksen poluille lähtiessään voi joutua vieraisiin maisemiin, tulla kutsutuksi outoihin tehtäviin ja tutustuneeksi ihmisiin, jotka ajattelevat ja elävät toisin kuin minä ja kaltaiseni. Luottamus avaa uuden maailma, joka on aina ollut, mutta johon en koskaan ennen ollut osallinen.
Vuorisaarnassaan Jeesus ohjaa meitä luottamukseen sanoen: Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.

musiikki: The Sunset


Hyvä Jumala, siunaa meitä pyhällä huolettomuudella, lujalla luottamuksella huolenpitoosi ja voimalla sitoutua työtoveriksesi niin että tämä päivä ja huominen voi olla huoleton kaikille. Aamen

Lähtekäämme uuteen viikkoon Luojamme kannattelemina, luottaen siihen, että hän pitää luoduistaan huolen, veljemme Jeesuksen Kristuksen seurassa, sitoutuen hänen arvoihinsa ja esimerkkiinsä ja ystävämme Pyhän Hengen innoittamina, jakaen ilomme ja surumme.

Siunatkoon sinua Isä, elämäsi antaja. Kulkekoon kanssasi Kristus, veljesi ja lunastajasi. Lahjoittakoon Pyhä Henki iloa ja luottamusta elämääsi.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Hotellivanhus ja lomakiinteistö

- Tulin naapurin vanhusta katsomaan, ilmoitti mies vierailun tarkoituksen.
- Kuka täällä on vanha, kysyi apteekkarin äiti loukkaantuneena ja poistui paikalta. 
Lapsuuskotini Vihtaniemellä on ollut 1900- luvulta lähtien suvun hallussa. Isovanhemmat saivat kunnanmökin asuttavakseen, isäni syntyi 1906. Savupirtin  tilalle oli rakennettu hirrestä mökki. Kuva on kesältä 1938 harjaneilikoiden kukkiessa. Vihtaniemellä oli aikanaan 7 talvisavua pienviljelystiloina ja Vihtalahti suurin metsineen ja peltoineen. Aina oli lähdettävä vettä pitkin kouluun, kirkonkylään ja niemeltä pois.

Talvisavut hankkivat tien Vihtaniemeen. Kunta myi rantansa mökkipläntteinä uusrikkaille sijoittajille. 1986 isä pyysi minua avukseen kunnan hakemaan tietoimitukseen rasitetien viemiseksi kunnan puolelle meidän maan halki. Yksityistie päättyi meidän rantaan kunnan vaatimuksesta. Kunta tarvitsi rannan ja tiepohjan puolelleen niemen kärkeen. 
Siinäpä valmiina eriarvoinen kohtelu naapurien välillä. Kaikki kuusi muuta asumusta antoi tiepohjan maansa halki ohittaen talon läheltä. Yli sata lomakiinteistöä oli rakennettu Vihtaniemelle.

Alkuperäiset asukkaat oli syrjäytettävä pois tai heidän asuinaluettaan piti rajata pienemmäksi. Mökkiläisiä alkoi ahdistaa, eiväthän he tulleet tekemään työtä elääkseen, vaan hankkiakseen lisäarvoa sijoitukselleen ja myydäkseen sopivan hetken tullen hyvällä voitolla.

Vanhemmat olivat muuttaneet kirkonkylään omaan osakkeeseen palvelujen lähelle. Tiekunta antoi arvonylennyksen meidän kodille. Siitä tuli lomakiinteistö mökkiläisten omistuksen mukaan ja vapaa-ajanasunto kunnan rekisteriin. Oikaisin näitä rekisteröintejä verottajalle ja maistraatin kautta kunnan rekisteriin. Kunnan antamat tiedot olivat virheelliset ja niitä tietoja huijarit käyttivät hyväkseen kuin  Virossa. Siellä tehtiin kauppoja toisten omistamista kiinteistöistä. 

Päijät-Häme: Seurahuone Lahden keskustassa.

Hotellivanhus uudistuu vapuksi

Näin maalla luontaistaloudessa elettiin ennen siirtymistä viihde- ja vapaa-aikaan. Itsenäisyyden alusta on ollut kyseenalaista omistussuhteet. Tuusniemellä on eletty torppariaikaa tähän päivään asti. 'Minä olen' ja 'minulla on' käyvät henkien taistelua kahtiajakautuneessa itsenäisessä Suomessa. Jakajan käsi maanmittaustoimistosta olisi myynyt meidän lapsuuskodin maineen halvasta hinnasta paikkaa havittelevalle taholle. Minun piti se pelastaa ostamalla yhden osaansa tyytymättömän osuus. Kolme mökkiä sai osuutensa täytteeksi osan metsästä. Heistä tuli pienmetsänomistajia. Isästäni tuli kuoltuansa miljonääri osuuksien arvotuksella ja minusta miljoonaperijätär.

Velan sain maksetuksi, mummonmökki on pelastettu. Paluuta maalle olen siirtänyt tuonnemaksi. Odotan Länsirannan tiekartan päättymistä. Sitä pitkittää kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset edunsaajan. Yleisradioveroa ei vielä ainakaan ole ilmoitettu omistamisesta. Jätemaksu on määrätty maksettavaksi omistamisesta. Jo kaksi vuotta olen odottanut hallinto-oikeuden päätöstä valitukseeni, jossa olen ilmoittanut, ettei kukaan käytä kiinteistöä eikä tuota jätettä tunnetuista syistä. 
Haapasalon Villen kanssa etsin suomalaisugrilaisia juuriani marilaisten maassa. Ville ihmettelee, miksi niitä ihmisiä ei saa kuvata. Heti ilmestyy paikalle ihminen, joka kieltää kuvauksen tai puhelinsoitolla tulee ohjelmanmuutos.

Saman olen kokenut hoitaessani vanhempia kotona kirkonkylässä. Olin kuin pahanteossa kunnan virkamiesten mielestä. Sielläpähän odottelette kuntauudistusta niin avoimessa yhteiskunnassa, jossa on käytössä suljetun yhteiskunnan säännöt. Niitä sovelletaan koko Suomessa, kun Neuvostoliitto romahti ja Amerikasta tuli unelma.

Kaikki liittyy kaikkeen syntyessään sotaan, vihaan, kuolemaan, vaikka tietää suvun tarinan vuodesta 1900 lähtien.

Ykkösdokumentti

Matka isän luo. Jatkosodan sotavangeille syntyi Suomessa 200-300 lasta. Lasten kohtalo oli usein tukala ja monet vaikenivat asiasta. Arvo Myllymäen isä löytyi Siperiasta presidentti Urho Kekkosen avulla. Ohjaus Ari Lehikoinen.
Esitetty 29.12.2013 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kovasikajuttu

Dokumenttiprojekti: Kovasikajuttu (S)

Elokuva Suomen kovimmasta punk-yhtyeestä, Pertti Kurikan Nimipäivistä. Bändin kehitysvammaiset jäsenet Pertti, Kari, Toni ja Sami esiintyvät isolla asenteella ja ylpeydellä. O: Jukka Kärkkäinen, J-P Passi T: Mouka Filmi Oy

perjantai 11. tammikuuta 2013

Ennen humppaa oliko hömppää

Ville Haapasalo teki tv-sarjaa Venäjällä: Itkin varmaan vuorokauden ...

Airan ja Mairen ero

 

 Aika kuluu ei kerro meille mitään. Syntymäkuntani anti 12-vuotiaaksi oli 5 lukuvuotta kansakoulua sodan aikana syntyneelle epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan tunneilla. Opin jotakin lapsen uteliaisuudella ehkä luku- ja kirjoitustaidon. Halusin lähteä oppikouluun kauaksi kotoa. Pääsykokeen kautta hyväksyttynä aloitin syksyllä 1953 ja palasin jouluksi kotiin kirjoittamaan mustekynällä kaunokirjoitusvihkollisen valmista tekstiä. Kirjoitin  lyhyen päivänvalon aikana, eihän se öljytuikun valossa olisi onnistunut. 

 

Alusta asti vaikeaa oli opintie. Opetin lapsia lukemaan ylioppilaaksitulon jälkeen kaatopaikkaolosuhteissa. Kaikille lapsille ei riittänyt kouluja, vaan piti sijoittaa lapset purettaviin tönöihin, joissa kukaan seminaarin käynyt ei halunnut työskennellä varsinkin, kun opettajalle varattu asunto oli samaa kaatopaikkatasoa.

 

Toisen kerran joululomalla ompelin vauvanpaidan koristepistoja kaasulampun alla tilkkutieteen ylioppilaana käsityönopettajakoulun esikoulussa. Koululla oli vaatimuksensa valmistaa hienostoneitejä käsityönopettajiksi alalle, jonka tuntimäärät on vähennetty minimiin.

 

Onni onnettomuudessa osasin neuloa ja ommella jo kotiopetuksella. Fabriikin konkurssin jälkeen oli etsittävä uusi ammatti. Se järjestyi Isä Juntusen yksityisessä hieromalaitoksessa oppisopimuksella. Minusta tuli puistonpatsaitten henkiinherättäjä laillistettuna hierojana. Ammattitaito kulki mukana omaishoitajaksi lähtiessäni. Niinhän sitä luulisi puusta katsoen. Kunnissa oli alkanut puhdistuksen aika. Jokainen halusi hyötyä kuntalaisten hyväksi tekemästään työstä. 

 

Kela-korvaus oli yksi kokeilu järjästellä hoitojonoja. Veteraanien kuntoutus antoi työtä uusille laitoksille. Järjestöjen kautta kuntoutusta järjestyi jäsenille. Valkoiset veteraanit olivat hoitaneet oman osuutensa hyvin vielä 90-luvulla. Donner valaisi Marskin muistolla rahastamista. Oville on kolkutettu pian, mutta kenenkä hyväksi.

 

Olen ottanut otsikoita kertomaan tästä ajasta Aira voi ottaa asuntolainaa menestyneen uransa päätteeksi. Itse en saanut omistusoikeutta perintööni pelastaessani muiden sisarusten velattomat osuudet. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset/sijoittajat edunsaajana käyvät tiekarttaa Länsirannalla. Olen varannut heille lapsuukodin uimaranasta hautausmaan. Eihän verirahoja voinut panna kirkon kassaan, vaan niillä 30 hopearahalla ostettiin veripelto, joista jokaisella hautausmaalla on muistutuksensa eriarvoisuudesta, ettei kuoltuaankaan pääse kirpuistaan eroon.

Enemmän yleisradioverolla tuotettua väkivaltaohjelmaa, josta sunnuntai-illan kruunasi Red Riding 1980: Silmukka kiristyy   Kotikatsomo: Täällä pohjantähden alla jälkeen. Esitysjärjestys on oikea mennyttä ja tulevaa aikaa, jota jo elämme jossakin laajudessa joka kolkassa globaalissa maailmassa.  

 

Kyljellään köllöttävä risteilijä muistuttaa Suomi-neidon velkaantumisesta. Se koskettaa meitä jokaista, eihän verkkokirjoitustaitokaan kuulu kaikille. Siitä tämä ajatuskäymälän muutto Satusinfonian puolelle. Netti on reistaillut eikä enää jaksa toistaa videoita huilaamatta välillä. En minäkään jaksa enää kuin odottaa. Lady Grace järjestää ystävänpäiväristeilyn. On muuta näkyvissä  2013.

torstai 3. tammikuuta 2013

Venäjän aakkoset

Venäjän aakkoset Jakso 1/1

Opi venäjän aakkoset 30 minuutissa. Kyrilliset aakkoset eivät ole mikään korkea kynnys venäjän kieleen. Tällä kurssilla käymme aakkoset läpi siirtyen helpoimmista kirjaimista vähitellen vaikeampiin.

Korvatunturilla aurinko laski 9.12, alkoi kaamos ja tänään 3.1. aurinko nousi ja jatkaa kohti kesää. Aloitin tänään Venäjän aakkosten opiskelun.