tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pyhät pihassa



Aamuhartaus ke 25.07.2012
Ilkka Raittila, pastori, Joensuu

Pyhät pihassa

Nyt on kesä, mutta silloin oli talvi, kun olin hiljattain muuttanut tänne nykyiselle kotiseudulleni Pohjois-Karjallaan ja menin käymään surukodissa pienen matkan päässä Joen kaupungista. Maaseudun rauhassa kotitilan peltojen nurkkauksessa oli vainajan sisaren mökki, jossa haastelimme veljen elämästä ja hautajaisista. Hätkähdin vähän, kun hän kysyi, että tulenhan sitten pienen joukon siunaustilaisuuden jälkeen myös muistotilaisuuteen, joka pidetään tuolla omassa pihassa. Talvi kun oli käväisi mielessä, että mitenkähän siellä pihalla oikein tarkenee, mutta älysin sentään olla kysymättä. Sitten viisastuin tietämään, että täällä se piha tarkoittaa samaa kuin kotitalo. Ja opin itsekin kutsumaan ystäviä, että käykeehän pihassa eli meillä kotona.

Näin kesällä moni sellainenkin, joka ei ole aikoihin syystä tai toisesta, on poikennut kirkossa. On ollut rippijuhlia, häitä tai muuten vaan on tullut matkalla poikettua johonkin tiekirkkoon katselemaan. Olet ehkä kokenut itsesi vähäni vieraaksi pyhässä paikassa, ellet peräti ole ollut ihan pihalla.

Jos Sinun pitäisi valita, mihin joukkoon näistä kolmesta kuulut: pyhät, pahat tai rumat, niin kumman vaikealta tuntuu minustakin ajatella, että tuo ensimmäinen osuisi oikeaan. Mikä pyhä tässä muka on, vaikka työkseen pyhäköissä palveleekin. Pyhän Jumalan edessä näkee itsensä pahana ja rumana, usein niin vahvasti ettei tohdi lähestyä pyhää vaan kulkee kirkon ohi.

Niin kyllähän minä sen Jumalan suuruuden jotenkin aavistan, Jeesuksestakin jotakin käsitän, mutta miten uskoa Pyhään Henkeen, kun se on ihan niitä henkimaailman hommia. Entä mitä pyhää muka on siinä pyhien yhteydessä, kristillisessä kirkossa. Riiteleviä ihmisiä, oman edun tavoittelijoita, vallan- ja muiden himojensa vallassa ja oikeassa olemisensa sokaisemia niin kuin kaikkialla muuallakin.

Eikä anteeksipyytämisestä ja antamisesta ole juuri havaintoa tässä kovassa maailmassa. Ja tämä raihnainen ruumisko joskus mullasta uutena nousisi, vähän liian paksua juttua nykyihmiselle tuo vanha uskontunnustus myös loppuosassaan, jota rippikoulussa piti niin hirveästi päähän päntätä ja ulkoa opetella. Tahtoi aina mennä sekaisin ne pyhäin yhteydet ja pyhät yhteiset seurakunnat. No sekalaisiahan nuo ovatkin varmaan, se on ainakin totta.

”Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän” Mitäs tämä voisi merkitä minulle ja Sinulle. Yritän vähän raottaa siitä, mitä itse olen ymmärtänyt.

Joskus olen hätäillyt ja huolehtinut kovasti siitä, olenko uskovainen, onko uskoni oikeaa ja riittävää. Kun oivalsin, että Jumala itse herättää uskon Pyhän henkensä kautta ja lahjoitta sen minulle, itse asiassa lahjoitti jo kasteessani, ilman ymmärrystäni, ilman valintaani tai ratkaisuani. Voin vain pyytää, että Hän myös tässä uskossa vahvistaisi, mutta kun luotan että Jumala itse hoitaa homman, voin keskittyä huolehtimaan oman sielun autuuteni sijasta siitä, miten osoitan rakkautta lähimmäisilleni.

Sen paremmin itsestäni kuin kirkostani minun ei tarvitse etsiä pyhyyttä esitettäväksi ihmisille tai Jumalalle. Pyhä henki Jumala tuo pyhyyden usein hyvin salatulla tavalla sinne, missä Jumalan oma tai omat liikkuvat ja elävät, synnyttäen yhteyttä ja rakkautta. Jos jää tuijottamaan omaan napaansa tai vain toistemme napoja tutkimme pienessä ryhmässämme tai rakennamme uskoa omien tuntemusten ja kokemusten varaan, niin eikö juuri se vie tielle, joka saa kristityn ja kirkon näyttämään kaikkea muuta kuin pyhältä, uskon ja rakkauden täyteiseltä. Eli yksinkertaisesti Sinä ja minä, me olemme pyhiä ja kuulumme pyhien joukkoon yksinkertaisesti vain siksi, että Jumala on pyhä ja katsomme häneen, joka Kristuksessa näyttää todelliset kasvonsa, laupiaat ja armahtavat.

Ihmisten anteeksianto on vajaata, jää usein puolitiehen tai on pinnallista, teeskenneltyäkin. Jumala on hyvä Jumalan anteeksianto täydellinen ja vapauttava. Kristuksen tähden hänen silmissään paha ja ruma on armahdettu ja kaunis, aivan upea suorastaan. Tähän yritän uskoa. Herra auta epäuskoani.

Uskontunnustukseenkin on sisällytetty kristillinen ihmiskuva. Ihminen on kokonaisuus, henki, sielu ja ruumis, niistä on meidät tehty. Usein väärin vähätelty ruumiillisuus on oleellista meidän ainutkertaisessa ja –laatuisessa persoonassamme ja tästä käsin aukeaa näköala siihen kaikkeen, mitä on olla ihminen tässä elämässä, ei niinkään iankaikkisuudessa, josta niin vähän tiedämme. Ihmisen elämä kaikkinensa on elämää Jumalan maailmassa, tarkoituksena elää ihmisiksi itsensä ja muiden ihmisten kanssa. Kristuksen kirkkokin on lähetetty tähän maailmaan, ei itseään, vaan maailmaa ja ihmisiä varten, auttamaan itse kutakin hänen iloonsa.

No en tiedä tulitko tästä pohdiskelusta juuri hullua hurskaammaksi, mutta enhän minä, etkä Sinä itsekään, vaan Jumala itse Sinut vanhurskauttaa, siis hyväksyy pyhien joukkoon. Kun näet kirkon, ei sinun tarvitsekaan mennä ohi, olla ihan pihalla, käyhän sisään kuin kotiisi, et olekaan kirkkovieras, vaikka joku pöljä sinua niin puhuttelisi, vaan menet ihan omaan pihaasi. Mene rohkeasti pöytään ateriallekin muiden joukkoon, vaikka kuinka muka olisit lähteissä syönyt. Pyhä henki meitä siinä vahvistaa uskomaan ja luottamaan pyhään Pyhän Jumalan lupaukseen: Älä pelkää, sinä olet minun, minun rakkauteni ei sinusta väisty.

Herra siunatkoon päiväsi missä ikinä tänään oletkin, minne menetkin tässä Jumalan maailmassa ja varjelkoon sinun ruumiisi ja sielusi ja henkesi ja Henkensä johtakoon sinut yhä uudestaan ja uudestaan iloon ja vapauteen. Aamen.

Virsi: 168:3

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tiistailöytöjä


Aamuhartaus 24.7 

Tiistaiaamujen hartauksissa nostetaan esiin kristillisen kirjallisuuden helmiä. Toimittaja Saila Keskiaho, Helsinki, puhuu Johannes Viiniköynnöksen kirjasta "Palava ruoko" (kääntänyt munkki Serafim). Lopuksi kuullaan Oliphant Ensemblen esittämä virsi kappale "Debonnaires Dieus má mis en sa prison". Laulu, dulcimer Uli Korhonen, rumpu & isorumpu Leif Karlson, pommeri Janek Öller. Säv. & san. anonyymi 

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Tulihan se sieltä

itse hartaus:

Aamuhartaus ti 17.07.2012
Sakari Häkkinen, hiippakuntadekaani, Kuopio

Thomas Wilcox, Kallis hunajan pisara

Nuori mies lähti ahdistuksessaan salaa pois kotoa, kertomatta kenellekään, mihin menee. Koti oli Nilsiässä ja viikon päivät käveltyään synkkämielinen ja uupunut kulkija saapui Jyväskylän seudulle. Mitä lienee matkan aikana mielessä ollut, mutta perille saavuttuaan tämä nuori mies, Paavo Ruotsalainen, hakeutui seppä Högmanin pajaan. On vuosi 1799. Paavo kertoo sepälle pelkäävänsä Jumalan vihaa ja joutuvansa helvettiin.

Seppä Högman oli tunnettu ymmärtäväisestä ja sielunhoidollisesta asenteestaan. Paavo tuskin oli ensimmäinen tai viimeinen, joka vaelsi hänen luokseen neuvoa pyytämään. Sepän neuvosta tuli Paavolle elämän käännekohta. Hän sai lohdutuksen ja vieläpä matkalukemiseksi pienen kirjan nimeltä Kallis Hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille. Kirjan oli kirjoittanut Thomas Wilcox -niminen henkilö noin puolitoista vuosisataa aiemmin. Tuosta kirjasta lienee seppä Högman ammentanut viisaita neuvojaan muillekin. Hänen Paavolle antamansa ohje on usein tiivistetty sanoihin ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunteminen.” Mutta tuota ohjetta on kovin usein, irrotettuna kontekstistaan, tulkittu väärin. Menikö Paavo sepän luo vain kuulemaan, että hänen, joka tunsi itsensä muutenkin kelvottomaksi, pitäisi vielä tehdä jotain, jotta kelpaisi Jumalalle? Tai jos ei tehdä, niin ainakin tuntea jotain enemmän päästäkseen ahdistuksestaan?

Enpä tiedä, mitä seppä tarkalleen mahtoi Paavolle sanoa, mutta tuossa Paavon saamassa kirjasessa, ”Hunajan pisarassa”, on tällainen kohta: ”Sinulla voi olla monia hyviä ominaisuuksia ja kuitenkin ehkä tärkein puuttuu, mikä saa sinut menemään murheellisena pois Kristuksen luota. Sinä et ole koskaan myynyt kaikkea, mitä sinulla on, et ole koskaan luopunut omasta vanhurskaudestasi ja muusta sellaisesta.”

Raamattunsa lukenut kuulija, niin kuin Paavokin, osaa yhdistää nuo sanat tärkeimmän puuttumisesta ja murheellisena Kristuksen luota pois menemisestä evankeliumin kohtaan, jossa Jeesus keskustelee rikkaan nuorukaisen kanssa. Nuori mies kysyy: ”mitä minun pitää tehdä, että perisin iankaikkisen elämän”. Sitten hän sanoo noudattaneensa kymmentä käskyä nuoresta pitäen. Evankelista Markus jatkaa: ”Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ’Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.’ Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.” (Mark. 10:17-22)

Seppä Högman, Hunajan pisaraa siteeraten, antoi Paavolle ohjeen luopua kaikesta omasta. Pettuleipää järsivä Paavo ei ollut taloudellisesti rikas. Ehkä siksi hän ymmärsi nuo sanat toisella tavalla: Kristuksen edessä on luovuttava ponnisteluistaan kelvata Jumalalle. On suostuttava huonoksi, syntiseksi ja kelvottomaksi, myytävä kaikki oma hurskaus. Silloin ei ole enää mitään muuta turvaa kuin armo, se, että jumalaton kelpaa Jumalalle.

Luterilaisen uskomme kallein aarre on evankeliumin ydin: Kristuksen tähden Jumala vanhurskauttaa eli hyväksyy yhteyteensä jumalattoman. Thomas Wilcox ei ilmeisesti ollut luterilainen. Silti hän kirjoitti jo 1600-luvulla tuon pienen kirjasen, jossa ainakin minun mielestäni luterilaisen uskon keskeisin korostus tulee äärimmäisen selkeästi esiin. Melkein joka sivulla Wilcox kehottaa katsomaan Kristusta. Ei pidä katsoa vain omaan mahdottomuuteen ja kelvottomuuteen, sen enempää kuin omaan hyvyyteen tai uskonnolliseen erinomaisuuteenkaan. On katsottava Kristukseen, perustettava kaikki Jumalan rakkauden ja Kristuksen armon varaan. Silloin ei tarvitse näyttää kenellekään, ei ihmisille eikä Jumalalle, miten hyvä tai huono on kristillinen elämänlaatu. Ei tarvitse rukoilla muodon vuoksi hienoilla sanoilla tai teeskennellä olevansa lähempänä Jumalaa kuin muut. Eikä tarvitse hävetä heikkouttaan, ei tietämättömyyttään, ei edes virheitään. Siinä on elämään vapauttava evankeliumi. ”Syntinenkin kelpaa” on siis sama asia kuin ”uskosta vanhurskas saa elää.” (Room. 1:17)

Jos Jumala näin hyväksyy meidät aivan ilman omaa ansiotamme, niin miksi emme mekin voisi hyväksyä toisiamme, sellaisina kuin olemme?

Virsi: Virsi 359:1 ja 6

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kristillisen kirjallisuuden helmiä

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 17.7 17.07.2012
Tiistaiaamujen hartauksissa nostetaan esiin kristillisen kirjallisuuden helmiä. Hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen, Kuopio, puhuu Thomas Wilcoxin kirjasta "Kallis hunajan pisara". Lopuksi kuullaan radion kamarikuoron esittämä virsi 359 (alkusoitto & säk. 1&6), joka alkaa sanoin "Vaivaisten turva ainoa". Radion Kamarikuoro, joht. Timo Nuoranne, urut Harri Viitanen.
Kuuntele aikaa 32 päivää

Kolmesti tätä tammentuhkaa ilmaan heitän. Herään valoisan tiistaiaamun kirjaesittelyyn. Rikkaalle nuorukaiselle annettu ohje oli hänelle ylivoimainen tehtävä. Omaishoidosta on kirkko minua palkinnut ulosheitolla ja sitten piispakokelas pahoittelee sitä verotulojen menetyksenä. Halusin kirkon olevan minulle yhteistyökumppani. Rikkaat kristityt näkivät, että heidän kilpensä himmenee toiminnastani.
- Mene potilasjärjestöön! 

On siinä neuvo kristityltä. Jos aamuhartaustekstit eivät ala näkyä netissä säännöllisesti, pitää itse ryhtyä tekstiä kirjoittamaan. Saarnastuoliin en kuitenkaan nouse enhän löytänyt myytäväksi tarjottua saarnastuolia. Lutherin kirjoituspulpetti olisi kirjoittamiseen sopiva, kirjoittaa seisten. Jos pikkupirut näyttäytyvät voisi mustepullolla lingota päin sarvipäiden karkoittamiseksi. 

Olen myynyt välimiesoikeuden uhan alla työhuoneeni. Sain rahaa isäni hoitamiseen. Sillä oli muitakin siunattuja tuloksia. Perintöosani ei kuuluisi minulle sijoittajien mielestä. Olen tehnyt tarjouksen kunnalle ottaa vastaan, mitä ovat vailla. Eivät suostu lahjaan. Maksattavat toimituskuluja, kun yritän tehdä sukupolvenvaihdosta mummolassa. Räähkät varaavat muukalaisina hautausmaan kunnan avustuksella. Siihen meni Juudaksen 30 hopearahaa viattoman ihmisen vangitsemisesta. Taavetti-laatta isovanhempien hautakivessä huutaa itsenäisyyden hinnasta. Siinä on murhaavan heinäkuun teema 2012. Ehdin syntymäpäiviltä kotiin teeveen ääreen hiljentymään norjalaisten kanssa muistaen  massamurhan uhreja. 

Tänään illalla lauletaan yhdessä Skansenilla iloisessa ihmisjoukossa. Sen jälkeen tyydytän murhanhimoa ruotsalaisittain. Tangomarkkinoilla ollaan vielä heikoimman lenkin lumoissa. Pudotetaan kaksi kerrallaan pelistä pois yleisön punottaessa naamaltaan totisina torvensoittajina. Vitas'in ja Skanssen'in yleisö näyttää nauttivansa esityksistä. Meillä vain punotetaan pakahtuneista tunteista. €uro-señoritan pelastaminen on tärkeintä meille veronmaksajille maksettavaksi. Hymy hyytyy vähäksi aikaa ja havistaan kalpeina hiljaa kuin haavanlastu. Tai juodaan hilpeinä kaljaa iloisen talon malliin esimerkiksi perhe-elämästä.
Aamuhartaus pe 13.07.2012
Olli Kortelainen, kirkkoherra, Varpaisjärvi
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." (Luuk. 6: 27-31)

Jeesuksen sanat vihollisrakkaudesta ovat nykyisessä maailmantilanteessa mitä ajankohtaisimpia. Meillä täällä Euroopassa on juuri nyt ulkonaisesti rauhallista, mutta esimerkiksi monessa Aasian ja Afrikan kriisipesäkkeessä kylvetään tänäänkin vihan siemeniä, joiden hedelmistä saavat vielä monet tulevat polvet kärsiä. Palestiinalais- tai syyrialaiskristitty, egyptiläinen koptikristitty tai vaikkapa Etelä-Sudanin asukas osaisi varmasti antaa vihollisrakkauden aiheesta paljon ajankohtaisemman ja mielenkiintoisemman tulkinnan kuin suomalainen teologi.

Onko tilanne meille Suomessa asuville liian kevyt, että voimme puhua toisen posken kääntämisestä? Mielestäni ei ole. Vihamiehen rakastaminen voi olla myös hyvin kipeä aihe yksityiselle kristitylle riippumatta siitä, missä päin maailmaa hän asuu. Missäpä asiassa kristillisen ihanteen ja elämän raadollisen todellisuuden välinen ristiriita tulisi niin käsin kosketeltavasti esille kuin tässä aiheessa? Miten voin elää todeksi nuo Jeesuksen sanat, jossa minua käsketään tekemään hyvää sille, joka minua vihaa ja jota minäkin oikeasti vihaan enkä rakasta?

Emme me kaikki mitään marttiahtisaaria rauhan tekijöinä ole, mutta jokaisen elämänpiirissä on asioita, joissa voimme soveltaa Jeesuksen sanoja. Seuraamalla vaikkapa erilaisia nettikeskusteluja – aiheesta kuin aiheesta – huomaa, kuinka paljon sisäistä vihaa ihmisten mielissä on. Usein nämä päivystävien vihakirjoittelijoiden netissä nimettömänä heitetyt herjat satuttavat kohdettaan pahemmin kuin konkreettiset nyrkin iskut. Oman asian sokea ihannointi ja poikkeavan näkemyksen kiroaminen, ihmisten lokerointi oikealla ja väärällä puolella oleviin on netin keskustelupalstojen surullista arkipäivää. Erityisen surullista se on silloin, kun ihmisten leimaaminen kytketään uskontoon tai siihen verrattavaan ideologiaan. Elämä muuttuu mustavalkoiseksi ja se kylvää pelkkää pahaa oloa ympärilleen. ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Näiden sanojen äärellä olisi hyvä hetki hiljentyä, maailmankatsomuksesta riippumatta, itse kunkin nettikirjoittelijan ennen kuin ryhtyy sanan säilällään sivaltelemaan.

Vihamiehen rakastaminen ja toisen posken kääntäminen eivät silti saa merkitä alistumista mihin tahansa. Vääränlainen alistuminen ja tunteiden patoaminen johtaa traumoihin ja ihmisen henkiseen sairastumiseen. Toisinaan joudutaan tilanteeseen, jolloin toisen osapuolen kovakorvaisuus estää kaikenlaisen vuoropuhelun. Periksi antaminen ei tietenkään ole tällöin oikea ratkaisu, mutta silloinkin voisi pitää mielessä, että tässäkään tapauksessa pahaan vastaaminen pahalla ei lisää oikeudenmukaisuutta maailmassa.

Jeesuksen puhe, joka on Luukkaan evankeliumissa, on kirjoitettu tilanteessa, jossa kristinusko on vainottu vähemmistöuskonto ja jonka kannattajat ovat olleet yhteiskunnan vähempiosaisia. Rakkaus, josta Jeesus puhuu, ei ole tunnetila vaan asenne, joka oli omana aikanaankin hyvin vallankumouksellinen. Sillä haluttiin lopettaa lyöntien ja vastalyöntien ketju, väkivallan kierre ja koston perinne. Sen sijaan, että täytyttäisiin pyhällä vihalla oman ja Jumalan asian puolesta, aletaankin rukoilla vainoojien puolesta.

Vihan ja kaunan kitkeminen on moninkertaisesti työläämpää kuin niiden kylväminen. Rauhan tekeminen sisältää aina vähän omastaan luopumista, kompromisseihin suostumista ja joskus jopa uhrautumista vihollisensa hyväksi – siis vihamiehen rakastamista. Jokainen meistä voi aloittaa rauhan edistämisen omasta elinympäristöstään. Vaikka maailma ei sillä pelastuisikaan, oma elämänpiiri takuulla raikastuu.

Rukoilkaamme:

Taivaallinen Isämme,
sinulta on kaikki hyvä.
Anna sen vaikuttaa tekoihimme.
Opeta meitä ajattelemaan vähemmän sitä,
miten muut kohtelevat meitä,
ja enemmän sitä,
miten itse toimimme.
Auta ja opeta meitä sovittelemaan.
Muistuta siitä, että kuulumme yhteen
kaikkien ihmisten kanssa,
koska olemme kaikki sinun luomiasi.
Aamen.

Virsi: 509:1-4

Hautausmaalla



Iltahartaus la 14.07.2012
Kaija Jyrkkä, seurakuntapastori, Lahti
Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen.

Kristuksen rauhaa sinulle, Kristuksen rauhaa itsesi ja maailman kanssa.

Vien äidin haudalle kukkia, jotka olen poiminut omasta puutarhastani. Äiti kun ei paljon perustanut kaupan komeille kukille, niinpä itsepoimitut saivat aina parhaimman paikan pöydällä.

Pysähdyn myös ventovieraiden haudoilla.

Jotkut haudat ovat tulleet melkein kuin osaksi maata, sillä sammal peittää niin hautakummun kuin myös melkein koko kiven.

Joitain hautoja koristavat kauniit kukat, joita joku on hellin käsin hoivannut. Hiekkakin on huolella haravoitu ja kivi pesty niin, että kirjaimet ja luvut loistavat kullan kirkkaina.

Jossain on enkeli hautakiveen istutettuna, ehkä se lohduttaa vanhempia lapsensa pääsystä taivaan kotiin, ehkä enkeliksi.

Joskus minusta tuntuu että hautausmailla kohtaan kaiken tärkeän, siis elämään kuuluvan kärsimyksen ja yksinäisyyden tuskan, mutta myös onnen, kärsivällisyyden ja hyvyyden, siis kaiken sen, mitä ihmiset voivat täällä maan päällä toisilleen antaa.

Hautakiven nimi kertookin aina enemmän elämästä kuin kuolemasta ja haudoilla elävät kaikkien ihmisten muistot, myös heidän, joiden oli lopulta kuljettava tiensä yksin. Mutta hautojen äärellä ei enää kysellä, kuka saavutti millaisen aseman tai kuka voitti jonkun kilpailun. Vain sillä on merkitystä, onko elämässä ollut siunausta ja rakkautta, ja lopulta tärkeintä on ollut rakkaus. Onko rakastanut ja onko ollut rakastettu.

Hautausmaiden viesti on oikeastaan aika yksikertainen:

Rakasta, siunaa ja rukoile, vielä kun voit.
Soita hänelle, joka joskus on pahoittanut mielesi, lähesty heitä, jotka ovat töykeitä, hankalia ja torjuvia. Rakasta, siunaa ja rukoile niitä ja niiden puolesta, jotka vähiten sitä sinulta odottavat, ja jotka eniten sitä tarvitsevat.

Vielä kun voit tee tämä niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.

Rukoilemme.

Rakas Jumala
Anna minulle enemmän kuin suvaitsevaisuutta, anna iloa erilaisuudesta. Itseriittoisuudessani en tarvitse tukea keneltäkään, eikä silloin minusta ole myöskään tukea kenelläkään muulle. Herra, auta minua tyytymään siihen mitä olen, sillä särkyneisyys ja rikkinäisyys ovat mahdollisuuteni keskinäiseen yhteyteen. Auta minua ymmärtämään, että sinä etsit meitä kaikkia. Sinussa me myös löydämme oman paikkamme. Täytä minut rakkaudella kaikkia lapsiasi kohtaan Auta minua ymmärtämään, että todellinen ihmisyyteni on toisen avun tarve, toisen heikkous, toisen hauraus, toisen rakkaus!

Aamen.

Virsi 509:1-4

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä henki.

On aika palata haudoilta kotiin. Taisin käydä samalla menneisyysmatkalla moniin ja monenlaisiin muistoihin , ja myös matkalla kohti omaa ihmisenä olemista. Hyvä niin ja kotiin ajaessani sateenkaari tummalla taivaalla lupaa, että taivaassa tavataan.

Virsi: 509:1-4

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Aber Du weisst den Weg für mich



Aamuhartaus ma 09.07.2012
Laura Hytti, Yhteisvastuu-suunnittelija, Helsinki
Taizé-laulu: Aber Du weisst den Weg für mich

Tässä Taizé-laulussa lauletaan Dietrich Bonhoefferin, keskitysleirillä kuolleen papin sanoin: ”Jumala, anna ajatusteni suuntautua sinua kohti. Sinun luonasi on valo, sinä et unohda minua. Sinun luonasi on apu ja kärsivällisyys. Minä en ymmärrä sinun teitäsi, mutta sinä tiedät minun tieni.”

Nämä luottamusta täynnä olevat sanat sopivat hyvin eilen vietettyyn Apostolien päivään. Kristus on kutsunut meidätkin työtovereikseen: seuraamaan häntä ja kertomaan hänestä oman elämämme kautta. Häneltä löytyy kaikki apu, mitä tarvitsemme seurataksemme hänen kutsuaan.

Taizén yhteisön perustaja, veli Roger, korosti usein, että elämämme merkitys on siinä, että olemme ainaisesti rakastettuja. Jumala rakasti ensin meitä. Hän vaatettaa meidät oman anteeksiantamuksensa ja luottamuksensa vaatteella. Näin mekin rohkenemme ottaa riskin – antaa oman elämämme muiden hyväksi. Rakastaa muita, niin kuin Kristus on ensin rakastanut meitä.

Kristus kutsuu, rohkaisee ja varustaa meidät tänäänkin. Hän ei unohda meitä ja tietää tiemme, vaikka olisimme eksyksissä.

Laulun sanoissa rukoillaan, että ajatuksemme voisivat suuntautua Jumalan puoleen, sillä Jumalassa on kaikki valo, apu ja kärsivällisyys. Sinäkin voit nyt suunnata ajatuksesi Jumalan puoleen. Mitä sinä haluaisit rukoilla tänään Kristukselta?

Taizé-laulu: Aber Du weisst den Weg für mich

Kuulkaamme Taizén yhteisön tämän aamun raamatuntekstiä profeetta Jesajan kirjasta:

"Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.
Ääni huutaa: Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!" (Jes. 40:1-3)

Taizé-laulu: Aber Du weisst den Weg für mich

Kuulkaamme Taizén yhteisön tämän päivän raamatuntekstiä Luukkaan evankeliumista:

"Samoihin aikoihin Jeesus meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa. Päivän koittaessa hän kutsui luokseen opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, jotka nimesi apostoleiksi. Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä heidän kanssaan ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki." (Luuk. 6:12-13, 17-19)

Taizé-laulu: Aber Du weisst den Weg für mich

Rukoilemme Taizén veli Rogerin kirjoittaman rukouksen sanoin:

Elävä Jumala, me ylistämme sinua niistä lukemattomista naisista ja miehistä, nuorista ja lapsista, jotka ympäri maailmaa pyrkivät elämään rauhan, luottamuksen ja sovinnon todistajina. Auta, että mekin Kristuksen todistajien seuraajina, alkaen apostoleista ja Neitsyt Mariasta aina tämän päivän opetuslapsiin saakka, päivästä päivään olisimme valmiita luottamaan uskon salaisuuteen. Amen.

Herra, me rukoilemme Kirkkosi ja kristittyjen yhteyden puolesta. Auta meitä todistamaan sinun rakkaudestasi keskinäisen yhteytemme kautta.

Herra, me rukoilemme rauhan puolesta kaikkialla maailmassa. Auta sodan jaloissa olevia ihmisiä. Tue heitä, jotka rakentavat rauhaa väkivallan keskelle.

Herra, me rukoilemme niiden puolesta, jotka kärsivät talouskriisistä ja sen tuomasta epävarmuudesta. Rukoilemme työpaikkansa menettäneiden puolesta. Auta meitä pitämään huolta toisistamme ja osoittamaan solidaarisuutta yli rajojen.

Herra, me rukoilemme luomakunnan puolesta. Rukoilemme niiden puolesta, jotka tekevät työtä luonnon suojelemiseksi. Opeta meitä varjelemaan sinun luomaasi.

Herra, me rukoilemme kaikkien niiden puolesta, jotka todistavat sinusta, ja niiden puolesta, joita vainotaan uskonsa tähden. Ole lähellä heitä. Tee meistäkin sinun rakkautesi välikappaleita. Amen.

Ylösnoussut Kristus, varjele meidät tänään autuaaksijulistusten hengessä: ilossa, yksinkertaisuudessa ja armahtavaisuudessa. Amen.