Airan ja Mairen ero
Aika kuluu ei kerro meille mitään. Syntymäkuntani anti 12-vuotiaaksi oli 5 lukuvuotta kansakoulua sodan aikana syntyneelle epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan tunneilla. Opin jotakin lapsen uteliaisuudella ehkä luku- ja kirjoitustaidon. Halusin lähteä oppikouluun kauaksi kotoa. Pääsykokeen kautta hyväksyttynä aloitin syksyllä 1953 ja palasin jouluksi kotiin kirjoittamaan mustekynällä kaunokirjoitusvihkollisen valmista tekstiä. Kirjoitin lyhyen päivänvalon aikana, eihän se öljytuikun valossa olisi onnistunut.
Alusta asti vaikeaa oli opintie. Opetin lapsia lukemaan ylioppilaaksitulon jälkeen kaatopaikkaolosuhteissa. Kaikille lapsille ei riittänyt kouluja, vaan piti sijoittaa lapset purettaviin tönöihin, joissa kukaan seminaarin käynyt ei halunnut työskennellä varsinkin, kun opettajalle varattu asunto oli samaa kaatopaikkatasoa.
Toisen kerran joululomalla ompelin vauvanpaidan koristepistoja kaasulampun alla tilkkutieteen ylioppilaana käsityönopettajakoulun esikoulussa. Koululla oli vaatimuksensa valmistaa hienostoneitejä käsityönopettajiksi alalle, jonka tuntimäärät on vähennetty minimiin.
Onni onnettomuudessa osasin neuloa ja ommella jo kotiopetuksella. Fabriikin konkurssin jälkeen oli etsittävä uusi ammatti. Se järjestyi Isä Juntusen yksityisessä hieromalaitoksessa oppisopimuksella. Minusta tuli puistonpatsaitten henkiinherättäjä laillistettuna hierojana. Ammattitaito kulki mukana omaishoitajaksi lähtiessäni. Niinhän sitä luulisi puusta katsoen. Kunnissa oli alkanut puhdistuksen aika. Jokainen halusi hyötyä kuntalaisten hyväksi tekemästään työstä.
Kela-korvaus oli yksi kokeilu järjästellä hoitojonoja. Veteraanien kuntoutus antoi työtä uusille laitoksille. Järjestöjen kautta kuntoutusta järjestyi jäsenille. Valkoiset veteraanit olivat hoitaneet oman osuutensa hyvin vielä 90-luvulla. Donner valaisi Marskin muistolla rahastamista. Oville on kolkutettu pian, mutta kenenkä hyväksi.
Olen ottanut otsikoita kertomaan tästä ajasta Aira voi ottaa asuntolainaa menestyneen uransa päätteeksi. Itse en saanut omistusoikeutta perintööni pelastaessani muiden sisarusten velattomat osuudet. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset/sijoittajat edunsaajana käyvät tiekarttaa Länsirannalla. Olen varannut heille lapsuukodin uimaranasta hautausmaan. Eihän verirahoja voinut panna kirkon kassaan, vaan niillä 30 hopearahalla ostettiin veripelto, joista jokaisella hautausmaalla on muistutuksensa eriarvoisuudesta, ettei kuoltuaankaan pääse kirpuistaan eroon.
Enemmän yleisradioverolla tuotettua väkivaltaohjelmaa, josta sunnuntai-illan kruunasi Red Riding 1980: Silmukka kiristyy Kotikatsomo: Täällä pohjantähden alla jälkeen. Esitysjärjestys on oikea mennyttä ja tulevaa aikaa, jota jo elämme jossakin laajudessa joka kolkassa globaalissa maailmassa.
Kyljellään köllöttävä risteilijä muistuttaa Suomi-neidon velkaantumisesta. Se koskettaa meitä jokaista, eihän verkkokirjoitustaitokaan kuulu kaikille. Siitä tämä ajatuskäymälän muutto Satusinfonian puolelle. Netti on reistaillut eikä enää jaksa toistaa videoita huilaamatta välillä. En minäkään jaksa enää kuin odottaa. Lady Grace järjestää ystävänpäiväristeilyn. On muuta näkyvissä 2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti