lauantai 23. lokakuuta 2010

Onko tämä unta vai kuolleita lehtiä

"Tämä on laulu, joka muistuttaa meitä."

Satusinfonialle oli sosiaalinen tilaus, kun kuulin sen aamusoitossa radiokanavalla. Musiikkikappaleet ilmoitetaan opusten numeroina. Ne eivät kerro minulle mitään, kun en itse sävellä. Kuolleille lehdille on esittäjänsä Pariisin Olympia -areenalla.
En ehdi näkemään enkä kuulemaan yhden yön idolin laulua Kuolleista lehdistä.  La Musicale Les Feuilles Mortes - Iggy Pop olkoon siihen asti mielikuvana, kun idol Koivunen on vanhentunut ja viisastunut. Ilman paitaa vääntelehtimistä en katso mielelläni, joten Iggy Pop esiintyy nahkapuvussa hiukset hartioilla.

Mitä tuttua on ollut viimeaikojen homokeskustelussa? Löysin siitä samoja elementtejä kuin Thomas Mannin Taikavuori -esityksessä. Miksi he olivat valikoituneet Taikavuorelle suljettuun hoitolaitokseen? He sairastivat keuhkotautia, jäipä joku tekosairas potilaskäynnillä sisälle. Thomas Mann ei itse taipumuksineen ollut potilaana. Hänellä oli omakohtainen mielymyksensä nuoriin poikiin, mutta oli naimisissa rouvansa kanssa. Homous, huumeet ja sodan seuraukset olivat perheessä läsnä. Thomas Mannia katson aina, kun kohdalle sattuu. Kierrän kaukaa muut ongelmatilanteet. Yritän sopeutua sijoittajien mielikuvitusmaailmaan sairastumatta samaan tautiin johtajana ja käskyttäjänä. 


Bloggerin ulkoasu on keväänvihreä. Voikukka on ehtinyt jo hahtuvavaiheeseen. Pähkylät lähtevät lentoon ja voikukkakentät laajenevat keltaisine kukkineen. 
Kansio voikukkapalloja puhaltavasta pojasta ja hiukan väistelevästä tytöstä oli kaikkein helpoin täydennettäväksi. Kaikkien kehitysvaiheiden kuvakerronnan jälkeen päädyin Kuortinkartanoon vapaaehtoistyöhön ja tuon kaiken hyödyn yhdistyksen käyttöön. 
Yhdistyksen ainoa päämäärä on tehdä työtä syöpälasten, vanhempien ja isovanhempien leiritoimintaa tukien. Politiikkaa ei tarvitse sekoittaa pakolla kaikkiin yhdistyksiin. Poliitikot pallotelkoot omissa ympyröissään eikä potilasyhdistyksissä. Lainsäädäntö saa meidät voimaan huonosti, kun perheessä on kriisin aiheuttama päiväjärjestyksen muutos. 
Siitä ei selviä muuten kuin uskomalla, toivomalla ja rakastamalla.

Muitakin yhtymäkohtia on tullut eteen oppiessani verkkokirjoitustaitoja. 
Maaseudun lankapuhelinyhteyksien purkamisesta se alkoi, sitten on vuorossa mummonmökkien jätevesijärjestelmät. Tuusniemellä omaishoidon ja vanhojen "lomakiinteistöjen" omistajilta rahastetaan nahkurinorsi -syndroomineen. 
Siihen tulee taulukaupat, seminaariliput ja vilpilliset vaalirahat, dopingista puhumattakaan. 

Sain kylkiäisenä kirjailijan kirjan kirjoittamisoppaineen. En millään päässyt alkuun lukemisessa. Sitten nousin seisomaan ja luin ääneen. Olen unohtanut lukemani, mutta kirjailijan antamat osoitteet ovat muistissa:
- Mene muinaismummojen muistelupiiriin, jos kirjoittaa haluat. 
Munkkiklubi on ollut vapaa kaikesta akateemisesta hapatuksesta, kuka saa kirjoittaa ja kuka ei. 

An Autumn Leaf 11.9.2011

Harjoittelin muitakin bloggerin antamia mahdollisuuksia. Kirjasin itseni oman blogini lukijaksi. Lukemalla mitä olen kirjoittanut pudistan turkistani kaikki epäpuhtaudet kuin turkinomistajat; koirat, kissat, hiiret ja hevoset. Siinä on vielä opettelemista.
Äidin kuolinyönä hampaat kalisivat ja vilunväreet kulkivat iholla pitkin selkää. Sinne äiti jäi, ei tulisi enää kotiin.  
Äiti oli oman aikansa sisarkateuden uhri. Siksi hän ymmärsi minua, että jaoin saman kohtalon tulemalla 1/8 vanhempieni omaishoitajaksi. Olen sen selvittänyt ja kysyn: Oliko siinä mitään kadehtimista? Minulla vain oli siihen tarvittavat resurssit. 

Kiitos, Äiti, selvänäköisyydestäsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti