tiistai 22. maaliskuuta 2011

Suhmurointia

Esa Pakarinen Rääkkylästä tarvitaan laulamaan Savonmuan Hilimasta, Joinsuun Ellistä ja Suhmuran Santrasta. Aina ei ole se petollinen savolaisnainen, josta Esa laulaa ihan oikealla aksentilla savoksi. Yhteyksien luomiseen tarvittiin  lentävä kalakukko ja nyt Allegro Pietariin. Kuopio on kutistunut ja Mikkelistä on tullut pääkaupunki. Onhan siellä tähtiä kuin Otavassa. Otavat yksinlukien ovat EU -lipussa vain maksumiehen asemassa. Höynäytetyksi ovat tulleet karjalaiset ja savolaiset, vaikka ollaankin Suomi-neidon rajojen sisäpuolella.

Où est la femme, kysyy ranskalainen. Niitä on joka puolella suhmuroijina. Kassavahdille on sama onko housut vai hame, olemme veloissa korvia myöten. Valkopää myi velalliset ulkolaisen perinnän kohteeksi. Tänään velka on kollektiivista. Velaton kansalainen myydään kollektiivisesti  kriisimaiden velkojen pantiksi. Kassavahti on pistänyt pään pensaaseen pupujussina ja sanoo meitä puskistahuutelijoiksi. Itse ainakaan en ole aavikon puskakansaa kuudennessa kerroksessa vaan Tuhkimona kaatopaikkajätelaatikossa odottamassa loppusijoitusta. Tämän vuoden vaalimainoksensa "itsemaksavan ehdokkaan" viime vaalien pikavipit ovat keräyspaperilaatikossa odottamasssa uusiokäyttöä. SAK on vaiennut rahoistaan.

Puupää periytyy, puujalka ei

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti