Se oli satakieli

Aamuhartaus pe 03.08.2012
Lahja Pyykönen, viestintäpäällikkö, Kuopio

Tampereen Pispalan miehen Lauri Viidan teksteissä on yksi erikoinen runo, ehkäpä muistatkin tutun ja rakkaan riimityksen: Pohjan satakieli. Se kertoo pojankoltiaisesta, joka kuulee satakielen laulavan. Vauhdilla hän rientää kertomaan siitä vanhemmilleen.
Pojalle nauretaan. – Mikä lienee, pesätön peipponen. Äidin ja isän sanat sattuvat pojan herkimpään kohtaan. Hän hiipii ulos, kuinka ollakaan, löytää linnun ja heittää kivellä. Tappavan osuman.
Poika ottaa kuolleen linnun maasta ja todistaa olleensa oikeassa. Runo päättyy kolmeen sanaan:
- Se oli satakieli.
Sen linnun laulu sammui ikuisiksi ajoiksi.

On sammunut monta kertaa omakin laulu. Siivet on katkaistu silloin kun ylitseni on kävelty, lävitseni on katsottu pysähtymättä kohdalle. Silloin kun olen muuttunut ilmaksi, tyhjäksi. Silloin kun kukaan ei ole halunnut jakaa unelmiani.
Heikkoa on laulu silloinkin kun on pitänyt pelätä, olenko liian ruma, liian iloinen, liian viisas tai liian itsepäinen.
Kuolettavan kiven satakielen lento on saanut silloin kun en ole enää kokonaisena olemassa.

Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen, jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä tapaa näin tekemästä. Totisesti hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.

Jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.
Millaista ilmapiiriä levitän ympärilleni: vapaata, ahdistavaa vai orjuuttavaa? Miten monessa omassatunnossa Jumalan ääni on muuttunut äidin, papin tai seurakunnan johtajan varoituksiksi, joka katkaisee satakielen lennon.
Saksalaisen teologin Dorothee Söllen yörukouksessa sanotaan:
- Joka päivä pelkään, että hän on kuollut turhaan,
koska hänet on haudattu kirkkoihimme
koska olemme kavaltaneet hänen vallankumouksensa
tottelevaisuudeksi ja peloksi.

Jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.
Älkää uskoko niitä vääriä profeettoja, jotka kehottavat itsensä maahan painamista. Älkää uskoko niitä vääriä profeettoja, jotka kehottavat kilpailemaan nöyryydestä ja huonommuudesta, sillä se on Jumalan luomistyön kieltämistä.
Älkää uskoko niitä vääriä profeettoja, jotka omahyväisyydessään, pelkuruudessaan tai ylpeydessään vähättelevät Jumalan heille antamiaan lahjoja.
Älkää uskoko niitä vääriä profeettoja, jotka tuomarinistuimeltaan katselevat korkeammalta. Silmät vain itseensä kiinnitettyinä.

Uskokaa Jumalaan, joka tahtoo lapsensa kasvavan. Hän ei halua nähdä lastaan torkkumassa yöjunassa näivettyneenä ja typistyneenä. Isällisessä rakkaudessaan Hän ei tahdo kenenkään elävän kitukasvuisena.
Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, joka nousee kuolleista meidän elämässämme, jotta vapaudumme ennakkoluuloista, mahtailusta, pelosta ja vihasta.

+++++++++++++

Kirjaston hyllyjen lomassa hän osui kohdalle. Katseli runokirjoja, itsekin runontekijä, kaunosielu, kuin esiintyjäksi luotu.
Mutta alitajunnassa yhä äidin neuvot: kulje syrjässä, ei saa olla kenenkään tiellä. Ja kuin lisäbonuksena uskonyhteisön vaatimus näkymättömyydestä, ettei ainakaan keskitietä.
Kuka katsoisi sinua armollisesti silmien tasolla, kunnioittaen kiinnostuisi tarinastasi, päästäisi kaikki argumentit raukeamaan ja vapauttaisi vangittuina olevat rikkautesi.
Sillä Jumala ei sammuta, ei mykistä. Hän tahtoo varjossa kasvaneen leimahtavan liekkiin. Hän tahtoo syntymässä säikähtäneenkin kasvavan täyteen mittaansa.

Me rukoilemme:

Kristus, kumarrun eteesi siksi, että olet tuhonnut väkevimmätkin ihmisen vainolaiset: synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. _ Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Aamen.

Virsi: 276