tiistai 8. helmikuuta 2011

Sonya Yoncheva


 
"Meine Lippen, sie küssen so heiss"
de "Giuditta" de Franz Lehar
Katsoin Juhlagaalaa areenalta kynän kanssa. Kirjoitin kiireessä esiintyjien nimiä voidakseni etsiä YouTubesta heidän videoitaan. Tässä yksi, jonka halusin välttämättä Sonya Yonchevan esittämänä.  Minulle olivat melkein kaikki tuntemattomia solisteja, useimmat tuttuja sävelmiä oopperoista. Nyt en todellakaan katsellut enkä kuunnellut äänettömällä eikä kukaan katsellut kuin kissa pistoksissa, milloinka lopetan Juhlagaalan seuraamisen. Teeveestä kaksi kertaa ja areenalta kerran, yhteensä x3 á 2 tuntia 40 minuuttia. Laiskotteluako vai hukkaan heitettyä aikaako omaishoitajalta. Minua kiellettiin puhumasta omaishoitajuudesta, kun minulla ei enää ollut hoidettavaa enkä ole ollut koskaan omaishoitaja tällä rahoitusalueella. 

Olenkohan oikeassa ympäristössä tänä päivänä. Sen verran seuraan päivän politiikkaa, minkä KKN -verkkolehti harvakseltaan kirjoittaa. Siksi harvakseltaan, kun mitään parannusta ei ole tapahtunut kahteenkymmeneen vuoteen. Näillä leuhkoilla eväillä jatketaan hamaan tulevaisuuteen. Tänäänkin välikysymyskeskustelua teeveessä lähes kolme tuntia, tyhjää pölinää pöntössä jokainen vuorollaan. 
Lukiolainen on tänään yhteiskuntatiedon(taidon) kokeessa, jonka sisältöä hän piti vaikeana ymmärtää. Heidän on Suomi-neidon tulevaisuus. Muistan tämän Juhlagaalan seuraavilla itsenäisyyspäivän Linnan juhlilla. Kenenkään puvun putoamista en tarvitse jännittää.

Tämän luonnoksen pohjalta teen käsikirjoituksen.

Katainen piti puolustuspuheen kassavahtina 
+ "menestyksestä menestykseen".
Jutta Urpilainen pysäyttää eriarvoistumisen lisääntymistä. Osa meistä on tippumassa veneen kydistä.
- menestyksestä ahdinkoon. (pääministerin katsetta en osaa tulkita)
- verotus veronmaksukyky/tasavero
- 1200 ruokajonossa (Sasi hymyilee ivallisesti)
- eduskuntavaaleissa kaksi vaihtoehtoa, hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.
Inkeri Kerola, 
- sotien jälkeisessä Suomessa tuloerot ovat kasvaneet,
- kulutusjuhla ja köyhyys ääripäitä,
+ keskusta on parantanut perusturvaa, takuueläke, omaishoitajien asemaa parannettu, elvytyspolitiikka, (Kalli näppäilee kännykkää), perhevapaat, (Kataisellekin känny käteen)
Lenita Toivakka (kok)
+ politiikalla positiivista näköalaa,
- jaetaan rahaa kysymättä mistä raha tulee
- rahaa työstä ei optioista
- yhden menestys kaikkien hyväksi!!!!
- positiivinen kierre "katujätkäprojekti"
- velkaantumista, on otettava työtä vastaan!!!!
- työnantajilta työyhteisöllisyyttä
- on onnistuttu kansainvälisessä vertailussa, lällätystä kreikkalaisille, irlantilaisille
- SUURI KIITOS KOKOOMUKSELLE! kuka se kissanhännän nostaa, jos eu kissa itse,
Eero Heinäluoma
+ ei sinulla voi olla nälkä, Kataisen suuhun.
- lasten määrä kasvaa köyhissä perheissä. (elintason nousu aiheuttaa lisääntymiskyvyttömyyttä), Kiinassakin on adoptiota rajoitettu.
- presidentti elää tässä ajassa.
- kirkko ei taida olla väärässä,
- ymmärtävätkö äänestäjät? (pääministeri haukkottelee) ja Pekkarinenkin
- osingoista ei veroja, vihreä verotus,
- lisää tätä kivaa arvonlisäveroa nostamalla mitä Wallin hymyilee?
Annika Lapintie
- eriarvoisuus lisääntyy, lapsilisä, työmarkkinatuen tarveharkinta,
- suurten tulojen verokevennys korvataan korottomalla ALV
- pörssiyhtiöille rahoitusapua  verottomana 90 000€
- laillistettu ryöstö, suurituloisten veroparatiisi,
- yhteisöveron alentamiskilpailu,
+ Suomi täysi-ikäinen tasavalta, ei tarvita teinien kännyköiden saldorajoituksia.
Ville Niinistö vihreä
- tuskin kuulen itseänikään, parannuksia kaikille x3 enemmän kuin edelliset hallitukset, (Manninen nukkuu), oikeustaju työnverotuksen ymmätämisessä, työtä kaikille !!!
- köyhälle kala vai onki, pähkäilee Osmo, 100-komiteassa jäi toteutumatta.
- suunnitelmallisuus taattava tulevaisuudessa, antaa tukensa,
Håkan Nordman, RKP
- på svenska menee ohi, verotuksen tehtävä oppositio oikeassa, harmaa talous, 
- ensihallituskaudelle tehtäviä, energiaverolla estetään ilmastonmuutosta,
- kunnallisvero suhteellinen,
- hyvinvointivaltio ei ole valmis ruotsalaisten mielestä
Päivi Räsänen kristitty
- opiskelijat köyhiä, vaalipopulismi, veronkevennykset, jos ei tuloja terveenä, ei niitä tarvitse sairaanakaan, omaishoidontuen verotus häpeällistä, asiakasmaksut,  vanhusten hoito vaaliohjelma, oman vanhuuden turvaaminen, yksinelävät köyhimpiä, kannatus Urpilaisen sanamuoto
Pikko Ruohonen-Lerner, perussuomal.
- tasaverotus, haja-asutusalueiden asukkaita kyykyttää, maaltapakottaminen, työpaikat Suomessa!!! lapsilisän realiarvo pienentynyt19%, vaalikauden mittainen; toivoa köyhillekin, kiinteistöveron korotus, maatalous- ja metsämaita ei kiinteistöveron piiriin, ketkä toimivat pääomapiirien ehdoilla? kannatus Urpilaiselle,
Katainen, 
yksinhuoltajat, päivähoitopaikka tilapäisen työn ajaksi, käsittelyaikatakuu, 
vajaakuntoisten ja vammaisten työllistämistuki, sosiaalinen yrittäjä, kakun kasvattaminen,
Rehula,
melkein miljoona köyhää, 700 000 alle 1000€/kk
9 kriteeriä 10 000, joille 4 kriteeriä täyttyy 
leivän puute pienell' joukolla, köyhät puppua,
perusturvaa kansaneläke, 1€ k-eläke 800 000miljoona euroa,
debattiin, 
Urpilainen, Heinäluoma, huoli tuloeroista,
Lapintie, lapsilisän leikkaus,
Räsänen, laki sair.hoit.asiakasmaksu
Ruohonen-Lerner, Wahlroos 7milj, euroa,
Kerola, työ parasta sosiaaliturvaa,
Toivakka eteenpäin, työ yhteisöllisyyttä,
Niinistö kakun kasvattaminen, ei erojen kasvattaminen,
Henrikson på svenska, hallituksen panostus, löytyykö tahtoa irrottaa lapsilisä toimeentulontulosta, 
Heinäluoma, Kataisen kauppa.
Kiviniemi, työn sosiaaliturva, eläke, vero, kuntauudistus, talous epävarma,  vaalit ensiksi, laskuvirheitä, yhteistyössä yhteiskuntasopimus, kuntauudistus paras-hanke
Katainen, skinnari, ei puutu työtä, vaan palkanmaksajia, 
Kumpula-Natri, velat, kakku kasvaa, oikeudenmukaisuus,
Urpilainen, epävarmuus,
Gustafson, rehulalla muistikatko, pihvi, Hiilamo, arvovalinta,
Veltto V, ansa yhteiskunnassa, 
Kalli , lue paremmin läksyt,
Zyskowicz, työpuolue, kunkku puuttuu, pari jätkää,
Heinäluoma, mennyt seuraa tätä päivää,
Kangas, rekressiivinen verotus, 
Kiljunen, vale, emävale, tilasto, lääkkeet /ökyveneet, rahankaupan verotus,
Skinnari, työnantaja ei maksa palkankorotuksia, menee veronmaksajan piikkiin.
hallitus ei ole kaatunut 53 vuoteen, ei kaadu nytkään.
Sumuvuori,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti