Hengityssessio

Aamuhartaus ke 03.10.2012
Ilkka Raittila, pastori, Joensuu

Hengittämistäkin voi opetella

Hei, oletko muuten tullut jo tänä aamuna ajatelleeksi tai ajatteletko juuri nyt, että Sinähän hengität. Eipä se tule välttämättä useinkaan mieleen, ellei sitten hengittämisen kanssa ole jotain ongelmaa, tilapäistä köhää tai peräti krooninen sairaus, joka saa kiinnittämään erityishuomion hengittämiseen.

Siihen aikaan kun esikoisemme aikoinaan syntyi, oli vielä aika uutta, että isätkin käyvät synnytysvalmennuksessa ja valmistautuvat äidin rinnalla suureen tapahtumaan. Silloin tuntui valmennuksessa olevan hyvin tärkeää opetella, miten varsinkin ponnistusvaiheessa hengitetään, jotta homma hoituisi mahdollisimman hyvin. meitä isiä varsinkin oli vähän vaikeaa motivoida tähän osioon, kyllähän me pojat hengittää osataan, kun kerran elossa ollaan, eikä varsinaisia synnyttäjiäkään olla.

No tapahtui sitten niin, että kun valmennus vielä oli kesken, synnyttämisen aika tuli etuajassa. Valmentautumattomuus ei kelvannut selitykseksi, kun yritin jännityksen tähden kääntyä vaimon saatilta synnytysosaston ovelta takaisin. Määrätietoinen kätilö veti kädestä sisälle, pani oven takanani lukkoon ja sanoi, että minua tarvitaan nyt täällä. Ja vaikka avuton ja neuvoton tunsin olevani silloinkin, niin tunsin itseni tarpeelliseksi kuitenkin. Sitä hengittämistä sitten koitettiin muistella, että mitenkäs sitä oikein pitikään, että oikein menisi ja kyseltiinkin. Siihen sama kokenut kätilö vain sanoi, että tärkeintä on vain muistaa hengittää, turha sitä jännittää että miten. Ja jälkeen vaivan ja jännityksen koimme syntymän ihmeen ja hengitimme kaikki kolme.

Olen usein pohtinut, että mitä sillä oikein tarkoitetaan, kun niin monet sanovat ja katekismuksemmekin sen opettaa, että sydämen puhe Jumalan kanssa, rukous, on ihmisen tapa elää ja olla Jumalan kasvojen edessä. ”Se on yhtä luonnollinen ja välttämätön hengelliselle elämälle kuin hengitys ruumiille”.

Olen ajatellut tätä usein vaatimuksena. Minun pitää rukoileman alati ja säännöllisesti ja vielä teknisesti ja muutenkin oikein, jotta rukoukseni olisi otollista ja minä kelvollinen kristitty, sillä pitäähän sitä koko ajan hengittääkin ollakseen elossa. Ja hengityksen oikealla tekniikalla on tosiaan jonniin verran väliä, ehkä paljonkin hyvinvoinnilleni.

Mutta vaikka astmaa sairastankin kroonisesti, niin en minä joka hetki ajattele hengitystäni ja hengittäväni, itse asiassa paljon harvemmin kuin hengitän. Eli enkö voi ajatella rukouksestakin yhtä levollisesti: yhtä lailla kuin hengitän tiedostamatta sitä joka hetki, yhtä lailla voin luotta siihen että olen yhteydessä Jumalaan silloinkin, kun en sitä tietoisesti ajattele. Hän puhuu minulle, hän kuulee asiani ja tietää minut ilman kommervenkkejäkin.

Minulle voi olla tärkeää ihan opetella erilaisia rukouksen muotoja ja tapoja aamurukouksesta siihen tutuimpaan iltarukoukseen saakka. Kurinalaisuuskin voisi olla hyväksi, säännölliset rukoukset pitkin päivää, kuten taukovoimistelu tai hengitysharjoitukset sopivin välein.

Mutta varsinkin silloin kun tilanne on odottamaton, olen hädässä tai muuten oudossa paikassa ja jännittynyt kuin kerran synnytysosaston ovella, niin ei minun tarvitse kääntyä pois ja valittaa, etten osaa. Sanattomatkin huokaukset ovat rukousta, hiljaisuus on rukousta, huutoni on rukousta.

Olen usein käynyt ensiapukurssin, sitä ykköstä pitemmälle en ole päässyt. Tekohengitystä opeteltaessa sitä varsinkin nuorempana vitsailtiin, että mikäpä sen on tekohengitystä antaessa, jossa tiedoton ja hengittämätön on sopivan soma naisimmeinen, sehän käy kuin suudelma. Saan luottaa siihen, että Kristus itse, hänen kirkkonsa ja monet monet ihmiset, joista en välttämättä tiedä mitään rukoilevat minun puolestani, kun en tahdo, osaa taikka en voi. Voi jospa osaisin ottaa tämän tekohengityksen, esirukouksen puolestani, vastaan kuin rakastavan suudelman. He tarkoittavat pelkää hyvää minulle, puolikuoliaalle ja tiedän että puolestani rukoillaan vielä kuollessani ja kuoltuani, vielä sittenkään kun hengitykseni loppuu, ei rukous lakkaa.

Rukouksen paras opettaja on edelleenkin Kristus itse, hän joka kertoi syntisestä publikaanista temppelin esipihalla katse maahan luotuna ja jonka rukous oli yksinkertainen Herra, ole minulle syntiselle armollinen tai joka opetti oppilailleen: Älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, vaan rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. aamen.

Virsi: 516