Pyhäkoulukertomus

Aamuhartaus pe 28.09.2012
Lahja Pyykönen, viestintäpäällikkö, Kuopio

”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.” Ylihuomenna on Mikkelinpäivä, enkelien ja lasten sunnuntai.
Ensi sunnuntaiksi kirjattu kappale Raamatusta on kestämätöntä luettavaa. Se peittoaa alleen sen kultaraamisen kiiltokuvan, jossa valkosiipinen olento saattaa lapset huojuvan sillan yli.
Vaikka kuinka tekisi mieli istua idyllisen huvilapuutarhan Lintukodossa ja sulkea silmänsä pahoinpitelyltä, raakuudelta, sodalta ja synniltä.
Ei onnistu, sillä maailma on käsittämättömän paha paikka.

Kuulkaamme Raamatun sanaa.
Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät:
”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.
Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”

Ei tämä ollut pyhäkoulukertomus. Sen äärellä on pakko varata oma sana äärimmäiselle pahalle: Sielunviholliselle.
Muuten voi sulkea silmänsä ja uskoa, että pahuuden takana ovat olosuhteet, onneton lapsuus, päihdevanhemmat, typerät päättäjät. ja kunhan saamme ulkoiset olosuhteet kuntoon, pahantekijän mielentilatutkimuksiin, kaikki muuttuu hyväksi.
Ei paha ole yön pimeydessä hiippaleva karvainen kulkuri, vaan hän on paholainen, rikkirepijä.
Kaikkein siloisimmalta näyttävissä tiilitaloissa paha nostaa ruman naamansa esiin. Saatana saapuu salonkeihinkin. Hyvinvointi ei pese pahuutta pois.
Raamatun luettelo salpaa hengen.
Juuri ihmisen sisältä, sydämestä lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.

Syntiinlankeemuksessako paholainen kiemurteli käärmeeksi jalkojemme ympärille, ja sen kanssa on nyt arkeamme elettävä.
Natsirikollisiin perehtynyt juutalaistutkija sanoo, että sopivat olosuhteet, vinksahtaneet moraalinormit tai katkeruus voivat raaputtaa esiin ihmisen mahdollisuudet kauheisiin tekoihin.
Jokaisessa ihmisessä on alakerta. jossa pedot ulvovat. Jotta paha ei saisi ylivaltaa, varjon todellisuus on syytä tunnistaa.
Pahimmat julmuudet syntyvät hyvään naamioituneesta pahasta. Moraalinen erehtymättömyys ja vallan viettelys ripustavat tänään ja huomenna myllynkiveä viattomien kaulalle.
Ihmisen tehtävänä on taistella pahuutta vastaan paholaisen vastapelurin, Jumalan avulla.

Kun ukko kuoli, sain nukkumapaikan mummon huoneesta. Illalla mummo hyrisi iltavirren, rukoilikin joskus. Lujasti uskoimme, että enkelit varjelevat meitä ja mökkiämme kaikesta pahasta.
Kun valo sammutettiin, mummon sängyn päälle jäi loistamaan fosforiristi. Uni otti kainaloonsa ennen kuin ristin valo sammui.
En silloin ymmärtänyt, millaista myllynkiveä mummo kantoi koko elämänsä. Orpo mökin piika piika oli tullut raskaaksi ennen avioliittoa toiselle miehelle. Lapsi, hän oli isäni - syntyi avioliitossa, mutta ennen sallittua aikaa.. Läheisten mykkyyden ja oman häpeän raskas myllynkivi riippui mummon kaulalla koko elämän.
Siksi hänen oli joka ilta lujasti kiinnitettävä katseensa fosforiristiin, joka hetkeksi toi huoneeseen toisenlaisen valon, kuin rajan takaa.
Armon valon, jossa synti sulaa suruksi, jossa iskut annetaan anteeksi. Ja uusi huominen on mahdollinen.

Me rukoilemme

Tunnustan edessäsi, pyhä Jumala,
että olen tehnyt syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein.
Muista minua laupeudessasi.

Aamen.

Taize-yhteisö

Aamuhartaus ma 17.09.2012
Aura Nortomaa, tutkija, Helsinki

Taizé-laulu: "In manus tuas, Pater"

Tässä Taizé-laulussa lauletaan: Sinun käsiisi, Herra, minä uskon henkeni.

Välillä tuntuu helpommalta uskoa Jumalan käsiin henkensä kuin päivittäinen elämänsä: ruokailunsa, vaatteensa, työpalaverinsa, kadonnut bussilippunsa. Sitä mielellään yrittää arjessa yksin ja itsekseen, omin voimin. Ajattelee, että eihän näihin pieniin asioihin nyt tarvita kuin minun voimani. Jumalan käsiin voi uskoa henkensä, se on riittävän isoa luovutettavaksi.

Sitten sitä vääjäämättä väsyy. Ja kenties sitä osaa huokaista yläkerran puoleen sitten tässä vaiheessa, riittävästi itseään uuvutettuaan. Voisi olla helpompaa niin meille kuin Jumalalle jakaa taakka suosiolla jo alun perinkin. Sinun käsiisi, Herra, minä uskon henkeni – kaiken mitä minussa on ja kaiken mitä elämässäni tapahtuu.

Taizé-laulu: "In manus tuas, Pater"

Toisen Mooseksen kirjan kuudennestatoista luvusta:

Aamulla oli maassa leirin ympärillä runsaasti kastetta, ja kun kaste oli haihtunut, oli autiomaassa jotakin hienoa ja rapeaa, ohutta kuin kuura maan pinnalla. Tämän nähdessään israelilaiset kyselivät toisiltaan: "Mitä tämä on?" He eivät näet tienneet, mitä se oli.
Mooses sanoi heille: "Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi. Ja näin on Herra siitä määrännyt: Kerätkää sitä niin paljon kuin tarvitsette: omer-mitallinen jokaiselle. Kukin kerätköön niin monelle kuin hänen teltassaan on ihmisiä." Israelilaiset tekivät niin ja keräsivät sitä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen omer-mitalla, ei enemmän keränneellä ollut liikaa eikä vähemmän keränneellä liian vähän, vaan jokainen oli saanut kerätyksi sen verran kuin tarvitsi. Mooses sanoi heille: "Kukaan ei saa jättää siitä mitään huomiseksi."

Matteuksen evankeliumin kuudennesta luvusta:

Jeesus sanoo:
Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.

Taizé-laulu: "In manus tuas, Pater"

Rukoilemme:

Pyhä Jumala.
Sinä tiedät, kuinka vaikeaa meidän on elää vain päivä kerrallaan.
Tekee mieli rakentaa varastoja pahan päivän varalle.
Kiitos, kun välillä opetat meille, ettei mikään ole itsestään selvää.

Me tavoittelemme onnea kuin tuulta, etsimme ja kokoamme aarteita, jotka yhtäkkiä saattavat kadottaa arvonsa.
Korostamme omaa viisauttamme, vaikka tietomme ulkopuolella on paljon salattua ja tutkimatonta.
Jumala, anna meille nöyryyttä, kyselevää mieltä ja ymmärrystä, niin että valitsisimme sen, mikä on meille hyväksi nyt ja ikuisesti.
Vapauta meidät kantamasta turhia aarteita ja auta elämään tätä päivää Jumalan lapsen huolettomuudessa.

Jeesus Kristus,
meidän uskomme ei ole teoriaa, vaan luottamusta sinuun, että elämme koko olemuksellamme. Ja jopa sisäisissä taisteluissamme annat sydämiimme rauhan.

Rukoilemme

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille anteeksi velkamme,
niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ylösnoussut Kristus, varjele meidät tänään autuaaksijulistusten hengessä, ilossa, yksinkertaisuudessa ja armahtavaisuudessa. Aamen.

Rukousnauha

Aamuhartaus ti 11.09.2012
Marja Kuparinen, toimituspäällikkö, Helsinki

Ruotsalainen piispa Martin Lönnebo on minulle opettaja, jonka puhetta uskon olemuksesta kuuntelen mielelläni, uteliaana ja ahdistumatta.
Lönnebo on se mies, joka kehitti erivärisistä puuhelmistä koostuvat rukousnauhat kuvaamaan uskon monia värejä ja vaiheita. Niitä rukoushelmiä on koottu suomalaisissakin seurakunnissa rukouksen ja mietiskelyn tueksi.
Rukoushelmien nimet ovat kiehtovia: on helmi esimerkiksi kasteelle, yölle, autiomaalle, pyhälle huolettomuudelle, vaikenemiselle, Jumalalle, rakkaudelle, kuolemalle ja hiljaisuudelle.
Helmien nimet antavat hyvän kuvan piispan tavasta puhua hengellisestä elämästä. Hän käyttää yksinkertaisia sanoja, jotka avautuvat syvälle ja laajalle.

Kirjaansa "Elämän kangas" Martin Lönnebo sanoo ”sielun suureksi harjoituskirjaksi”. Siinä hän antaa opastusta vuoden jokaiselle viikolle. Ohjeiden ja harjoitusten tarkoitus on auttaa hengellistä tietään etsivää ihmistä löytämään rauhaa, iloa, hiljaisuutta ja levollisuutta. Piispa toivoo myös, että me kaikki oppisimme elämään tässä ja nyt.
Kun luin "Elämän kangasta" ensimmäisen kerran tunnistin, että tässä on sellaista puhetta, jota haluan kuunnella. Hengellinen kieli on meille kaikille hyvin henkilökohtainen asia. Tottumus vaikuttaa siihen, mitä puheessa ja erityisesti sen takana kuulemme. Joskus toisen käyttämät sanat estävät kokonaan kuulemasta, mitä hän loppujen lopuksi tarkoittaa. Tökkii niin pahasti.

Minuun vetosi heti alkuunsa jo se, että piispa Lönnebo myöntää kirjansa alkulehdillä surunsa siitä, että monet hyvät ihmiset eivät osaa elää uskonnollista elämää.
Hän toivoo hengellisesti kodittomien ja Jumalaa etsivien ihmisten suuntautuvan kohti sisäistä universaalin arvon lähdettä – Jumalaa. Erityisen hyvältä minusta tuntui lähtökohta, jonka mukaan harjoitukset eivät edellytä uskoa tai epäuskoa, vain hyvää tahtoa. Usko ei ole mikään velvoite, mutta kieltämättä siitä saattaa olla etua.
Minuun tehosi myös piispan ajatus siitä, että tulevaisuus tarvitsee avoimen, vapauttavan ja viisaan uskonnon.

"Elämän kangas" -kirja vie ihmisen katsomaan tarkemmin omaa elämäänsä, pysähtymään. Lönnebo sanoo suorastaan riemastuttavasti: ”Tämä on harjoituskirja jumalan hautaamisen ja selän suoristamisen taidossa. Mutta älä laske jumalan haudalle mitään kukkia, sillä tämä haudattu jumala on epäjumala eikä tunne sinun salaista nimeäsi. Tämä jumala on meidän kuvamme, kieroutunut kuvamme, vastakuvamme. Levätköön hän rauhassa haudassaan.”
Sitten Lönnebo lähtee avaamaan matkaa todellisen Jumalan luo. Se matka on samalla matka ihmisen oman sisimmän salaisuuksiin. Se vie myös uudenlaiseen suhteeseen koko maailmaan ja toisiin ihmisiin, mutta muutokset lähtevät sisältäpäin, ja kullakin on oma tiensä.
Juuri tämä vapaus vetosi minuun. En halua, että kukaan määrittelee minua ulkoapäin ja uskaltaa tietää, kuka olen tai mikä on minulle hyväksi. Haluan kutoa itse elämäni kankaan.

Uskonto on suhteemme Kokonaisuuteen, määrittelee Martin Lönnebo. Ja uskonto, suhde kokonaisuuteen, on hänen mielestään ihmisoikeus. Siksi me tarvitsemme avoimen, vapauttavan ja viisaan uskonnon. Sitä tarvitsevat kaikki uskontokunnasta riippumatta.
"Elämän kangas" -kirja henkii joka sivullaan levollisuutta ja lupaa olla keskeneräinen ja matkalla.
Sen lukujen johdantona on aina tämäntapainen alkurauhoittuminen: Hengitä ulos rauhattomuus, hengitä sisään nöyryys. Tai hengitä ulos rauhattomuus ja hengitä sisään ilo, uskollisuus, ystävällisyys, kärsivällisyys, hyvyys tai itsehillintä.
Ne ovat ominaisuuksia, jotka tukevat elämää ja tulevaisuutta. Tulevaisuuden maailman ratkaisevissa valinnoissa tärkeäksi tulee se, mitä olet, ei vain se, mitä teet, kuka olet ja mitä edustat. Tärkeintä on se, mitä olet.

Aloita siitä totuudesta, joka on sisimmässäsi. Itsensä löytäminen on Jumalan löytämistä. Näin sanoessaan Martin Lönnebo kulkee vanhojen kirkkoisien jalanjäljissä.
Minua viehättää suuresti hänen tapansa puhua kauneudesta ja kykynsä tehdä sanoilla kuvia. Jo ajatus elämästä kankaana, jota kukin meistä kutoo kuin räsymattoa, on hauska. Kukin käyttää niitä kuteita, joita hänellä on ja sommittelee kuviot kykynsä mukaan.
Toisaalla piispa puhuu myös ihmisestä kangaspuina. Häntä kudotaan, elämä tapahtuu hänessä. Se syntyy jokaisessa meissä tunti tunnilta, vaikka olisimme perin huonoja kutojia. Miten Lönnebo sanoikaan: uskonto on suhteemme kokonaisuuteen.

Voisimme aloittaa tämän tiistain "Elämän kangas" -kirjan ensimmäisellä harjoituksella. Siinä opetellaan olemaan tekemättä mitään. Ensimmäinen tehtävämme ”kangaspuiden äärellä” on ojentaa tyhjät kädet ja sanoa: ”Jumala, annan sinulle tyhjät käteni. Minulla on ainoastaan kaipaukseni.”
Martin Lönnebo lupaa sen riittävän, sillä sinun kaipauksesi Jumalaa kohti on Jumalan kaipausta sinuun.
Ole siis avoin, tyhjä, puhdas ja hengessä köyhä. Sinä olet osa jostain käsittämättömän suuresta. Olet kutomassa elämän ihmeellistä kangasta avoimin tyhjin käsin. Siinä on vapautta ja luottamusta.

Yksi kauneimpia ja syvimpiä Martin Lönnebon rukouksia on tämä. Voimme sen saattelemina lähteä edessämme avautuvaan päivään:

”Sinä olet rajaton, sinä olet lähellä,
sinä olet valo ja minä olen sinun.”

Hyvän Jumalan läsnäolon siunaus kannatelkoon sinua tänään ja kaikkina elämäsi tulevina päivinä.

Virsi: 600

Pienen puolella

Aamuhartaus pe 31.08.2012
Kati Jansa, hiippakuntasihteeri, Kuopio

Lähimmäinen

Niilo-ukkini soti jatkosodassa Rukajärvellä. Kranaatti räjähti liian lähellä, ja ukkini sai sirpaleen silmäänsä ja menetti tajuntansa. Toiset luulivat hänen kaatuneen, ja koska piti nopeasti perääntyä, he joutuivat jättämään ukin niille sijoilleen.

Vasta etäämpänä joukkueenjohtaja huomasi, että tärkeä karttalaukku oli jäänyt räjähdyspaikalle. Hän käski lähettinsä sitä hakemaan, ja tämä selvisi tulituksen keskeltä perille. Sillä välin ukki oli palannut tajuihinsa ja äännähtänyt, kun kuuli lähetin huutelevan, onko täällä vielä eläviä.

Sirpale oli vienyt näön, mutta ukki pystyi liikkumaan. Niin nämä kaksi sopivat että nyt mennään yhdessä: lähetti piti kädestä ukkiani, ja he juoksivat turvaan matalina tulen läpi.

Pienestä oli kiinni yhden ihmisen elämä – ja meidän kymmenien jälkeläisten siinä samalla.

*

Ensi sunnuntai on lähimmäisen sunnuntai. Näyttämölle nousee köyhä leskivaimo, joka heitti viimeiset lanttinsa uhriarkkuun. Rahauhri käytettiin Jerusalemin temppelin korjaamiseen – sen saman, josta Jeesus sanoi pian tämän jälkeen: tästäkään ei jää enää kiveä kiven päälle.

Miten erilaisista lähtökohdista tuota raamatunkohtaa voidaan lukea! Perinteisesti tuo köyhä leski on nähty ihanteena; että kun annat Herralle kaiken, mitä sinulla on, niin hän pitää sinusta huolen.

Mutta jos asetun leskivaimon asemaan, asetelma tuntuu kohtuuttomalta. Millä yksinäinen nainen nyt eläisi, kun pakollinen uhri temppelille vei leipärahat?

*

Ennen leskivaimon saapumista uhriarkulle Jeesus oli varoittanut kuulijoitaan lainopettajista. He haluavat huomiota ja kunnioitusta, mutta samaan aikaan latelevat rukouksiaan näön vuoksi ja vievät leskiltä talot. He saavat vielä tuomionsa, lupasi Jeesus.

Jeesus haastaa kuulijansa miettimään: jäänkö lainopettajien vierelle puolustamaan epäoikeudenmukaista järjestelmää, vai asetunko heikon puolelle?

Järjestelmän osana voin pysyä nimettömänä ja kasvottomana. Inhimillisyyden toteutuminen ja hädän vakavasti ottaminen taas vie epämukavuusalueelle.

Olenko valmis sanomaan leskelle: ”turvaa vain Jumalaan” ilman, että muuten auttaisin häntä?

Leski on uhri eikä vahvan uskon esimerkki. Melkein toivoisi, että Jeesus olisi ottanut häntä kädestä kiinni ja sanonut, että nyt juostaan täältä yhdessä pois.

*

Päivittäin vastaan tulee monia tilanteita, joissa voin suoriutua minimillä.

Tulee kiusaus sanoa että asia ei minulle kuulu. Tai että on kiire.

Voin katsoa ohi ja unohtaa pian. Erinomaisen helppoa on jättäytyä byrokratian osaseksi, paeta omaa maalaisjärkeä ja vastuuta sen taakse.

Mutta Jumala haluaa oikeudenmukaisuutta! ”Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” Näin ohjeistaa VT:n profeetta Miika.

Enempää ei vaadita – eikä vähempää.

*

Ukkini pelastaneen lähetin ei olisi tarvinnut tehdä enempää kuin palauttaa karttalaukku. Inhimillisyys sai hänen tekemään enemmän ja tuomaan mukanaan myös ihmisen.

Sellaiset ihmiset ovat niitä, jotka palauttavat uskon ihmisiin.

Tee siis sitä, mikä on oikein – vaikka se riskialtista onkin. Katso ihmistä ja pidä pienen puolta.