Kristillisen kirjallisuuden helmiä

Aamuhartaus ke 03.07.2012
Aamuhartaus 3.7. Tiistaiaamujen hartauksissa nostetaan esiin kristillisen kirjallisuuden helmiä. Pastori Arto Antturi, Helsinki puhuu John Bunyanin kirjasta Kristityn vaellus. Virsi 396: 1-3. Virsi alkaa sanoin: Käyn kohti sinua. Kampin laulu, joht. Timo Lehtovaara.

Kristityn vaellus

Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Kiitos, taivaallinen Isä, Jeesuksen Kristuksen kautta, että viime yönä varjelit minut kaikelta vahingolta ja vaaralta.

Olen silloin tällöin unessa löytänyt ratkaisun kiperiin haasteisiin. Nytkin, kun muutama päivä sitten mietin tätä aamuhartautta, havahduin keskellä yötä siihen, että aivan selvästi ymmärsin, mitä minun tulisi sanoa. Aamulla tosin ajatus oli kadonnut ja siitä oli jäljellä vain hatara muisto.

Mutta on tosiaan ollut toisenlaisiakin aamuja. Kun sain sisäisen kutsun pappisvirkaan, se tapahtui hyvin selkeästi juuri unen välityksellä. Näin olevani laivalla, jossa olin joutunut riitaan muun kansimiehistön kanssa. Tiesin kuuluvani miehistöön, koska minulla oli tummansininen haalari päällä. Riidan vuoksi minut heitettiin yli laidan. Etsin henkeni edestä laivan kyljestä jotain mistä saisin otteen. Silloin huomasin, että laivan perässä oli raollaan oleva portti. Menin sisään ja huomasin seisovani kauniisti paneloidussa hyttikäytävässä päälläni valkoinen laivan palveluhenkilökunnan puku. (Kun seuraavalla viikolla kerroin unesta, eräs tuttava huudahti tällä kohtaa: ”Sehän on papin puku!”) No, unessani olin pelokas, koska ajattelin ehkä joutuvani uudestaan tekemisiin kansimiehistön kanssa. Mutta kun nousin portaita pitkin aulatilaan, ihmiset vain sivumennen loivat minuun katseensa ja jatkoivat kaikessa rauhassa lehtiensä lukemista. Menin aulan kaikkein perimmäiseen nurkkaan ja kävin istumaan kahden naismatkustajan väliin odottaen, josko joku tarvitsisi minun palveluksiani. Siihen uni päättyi. Seuraavalla viikolla tapasin piispaa ja muutama kuukausi sen jälkeen sain pappisvihkimyksen.

Ymmärsin tietysti, että unelle on jatkoa, vaikka en tähän päivään mennessä sellaista olekaan nähnyt. Kun yksi asia selviää, tulee eteen joukko uusia haasteita. Kristityn elämä on mielenkiintoista ja usein ennalta arvaamatonta.

Tämän lisäksi kristityn vaellus on vaivaista – ainakin jos uskoo sen nimistä kirjaa. Kristityn vaellus on erään John Bunyanin vuonna 1678 kirjoittama kertomus siitä, mitä hän näki unessaan. Bunyan oli kiertelevän vaskisepän poika, ei kovin korkeasti koulutettu siis. Hän kyllä oppi lukemaan ja kirjoittamaan, vaikka olikin kuulemma laiska ja lisäksi kova kiroilemaan, valehtelemaan ja pilkkaamaan. Samalla hänen sisällään eli jonkinlainen kavala pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuisi hänelle. Hänen nuori vaimonsa oli saanut isältään perinnöksi vain kaksi hengellistä kirjaa, ”Yksinkertaisen ihmisen tie taivaaseen” ja ”Jumalisuuden harjoitus”. Näitä kirjoja he joskus yhdessä lukivat ja se sai Bunyanin haluamaan elämäänsä jotain parempaa kuin jatkuvat turhuudet ja pelon.

Löydettyään elämäänsä tasapainon ja merkityksen hän kirjoitti tämän unen muotoisen tarinan Kristitystä, joka lähtee Turmeluksen kaupungista kohti Ahdasta porttia päästäkseen Taivaan kaupunkiin. Muistan, että Kristityn vaellus tunnettiin meillä lapsuudessa. Vuonna 1972 otetun painoksen takakannessa väitetään, että kirja olisi Raamatun jälkeen maailman eniten luettu kirja ja että se on käännetty noin 130 kielelle. Jos kirja kesti kulutusta kolmesataa vuotta, minne se on viimeisten vuosikymmenten aikana kadonnut, kun sitä ei juuri enää kukaan tunne?

Kirjahan on hyvin puritaaninen. Puritaaneiksi haukuttiin niitä englantilaisia, jotka ottivat uskonpuhdistuksen muiden mielestä liian tosissaan. Kun piispan asemaa palautettiin noihin aikoihin kirkkoon, Bunyan ei voinut tätä hyväksyä ja joutui siitä hyvästä linnaan muiden kaltaistensa kanssa. Puritaanit olivat muutenkin hieman liian tiukkapipoisia naapureilleen, eivätkä osanneet nautiskella elämästään. Osa näistä vainotuista seilasi Amerikkaan ja perustivat siellä yhdyskuntia, jossa saisivat olla rauhassa. Vapaus kuuluu puritaaneillekin.

Minua Kristityn vaelluksessa puhuttelee kaksi asiaa: tarinan yksinkertainen kauneus ja sen ankara henkilökohtaisuus. Kirjan päätösrunossa Bunyan pyytää unelleen ymmärtämystä: ”Jos löydätkin olkea, kuonaa ja puuta, ne voit viskata pois ilman muuta, mut talleta kuitenkin ydin ja kulta, vaikka oisi sen peittona lika ja multa.”

Ihmisten huolet ovat tänä päivänä erilaisia kuin kolmesataa vuotta sitten, mutta ihminen on sama. Ei ole hyvä olla, jos sisimmässä ahdistaa. On monia keinoja paeta tätä sisäistä ahdistusta tai vaimentaa se, mutta on vain yksi, joka ottaa sen kokonaan pois. Kun ihminen löytää tien Jeesuksen ristin luokse, sinne saa jättää taakkansa. Monenlaisia vaikeuksia on odotettavissa sen jälkeenkin, mutta kaikessa siinä meitä auttaa Hän, joka itse kävi läpi ihmisen kärsimykset loppuun asti. Siksi rukoilen, ja pyydän sinua lausumaan tämän Lutherin aamurukouksen kanssani.

Taivaallinen Isä, pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, niin että elämäni ja tekoni olisivat sinun mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.

Virsi: 396:1-3