keskiviikko 15. joulukuuta 2010

13 800 potentiaalista poikennut Verkkokirjoittajan talossa

Rhyssa persuasoria munimassa puunrungon sisällä elävään toukkaan. Näin voi käydä kenelle tahaansa. Suojassa ei ole vihreä toukka tollero syödessään ahneesti lehden reunaa suurta muodonmuutosta varten. Toukasta tulee kotelo. Siitä kuoriutuu aikanaan siivekäs olento.

Ihmisen muodonmuutos tapahtuu käänteisessä järjestyksessä. Maailman ihanimmat ihmisen alut ovat perhosia. Lenteleminen on harjoitusta ja edellyttää pituus- ja paksuuskasvua. Toisia kasvualustanaan käyttävät kuuluvat hoikkatyvisten alalahkoon. Niiden elämäntapaa ei voi ihannoida. 

Tähän ansaan jouduttuaan on tuhoon tuomittu. Huhut lähtevät liikkeelle, 'sairastui tai joutui lataamoon'. Se voisi olla totta toinen puoli, mutta punkki ei onneksi lisäänny nahkan alla. Ottaa vain tarvitsemansa veriaterian muuttaakseen muotoa ja muniakseen uuden sukupolven elämänkiertokulussa. 
Tänään olen turhautunut kauan sitten alkaneen puhdistuksen jatkoseuraamuksista. Olisiko Rhyssa persuasoria seuraavien vaalien voittaja. Ainakin äänestäjät ovat saaneet esimakua uhmatessaan polttavaa kuummutta löylynlyöminä tai muuten vain toisten housuilla tuleen istujien ulinoista.

PS. Mitä on ollut mielessä samaan ajankohtaan blogini aktivoiduttua 2007, 2008, 2009 on helppo verrata. Tutun tuntuista 2010, kävijämäärä 15.12.2007 oli 10 000. Se on ääniharavan saavutus vaaleissa. Työnä se olisi ollut  lähes 3000 asiakaskäyntiä, jos yhteinen ehdokkaamme olisi tullut valituksi. 
Poikkesin torille punasiipisen vaalilogon opastamana kahvitustelttaan. Siellä patut pullistelivat valituksitulleiden puolesta. SAK oli rahoittanut heidän valintansa. Äiti Teresan äänellä ei ollut mitään merkitystä. 
Olenkin nähnyt sen minimiarvon. Yksi ilmainen ääni antamatta on etumatkaa vastapuolelle. Heidät on rahalla lahjottu huutamaan yhteen ääneen. On tulossa vaalikevät, jota on pohjustettu koko vaalikauden. Missiominaisuudet ovat köykäseksi havaittu, niillä ei maailmaa rakenneta. Korupojat ovat tulleet tilalle. Antaisinko ääneni tanssii tahtien kanssa tuomaroinnin perusteella. 
Eroottista pörinää, sanoo Uotinen, jonka esimerkin mukaan esitän kotitangon kesäpoplarissa harjanvarren kanssa. 
Fantastico, tuumaa tupatarkastajat. He soittavat yllättäen ovikelloa enkä ole vielä pukeutunut. Poplari päälle naulakosta ja esitys on valmis. Jälkitarkastus rahallisesta remontista tulee tehdyksi kesällä. Totean sen talvella kinoksena kukkalaudalla. Rahastuksen tulos asukkaalle on +,- 0. Tämä on sijoittajan voitto. Hän siirtää kulut vuokralaisen maksettavaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti