Tammikuussa tasaiset ilmat, helmikuussa heilahtaa

Tyyne tutkii keltaisesta almanakasta merkintöjä kuin jälkiä, joita hän ei muista: Kuka lienee käynyt kirjoittelemassa? Olin se jäljenjättäjä ja Tyyne oli menettänyt muistinsa.

Luin jostakin etteivät tärkeitä ole ne päivät, jotka menivät. Tärkeitä ovat ne päivät, jotka jäivät mieleen.

Toinen tähän rinnastettava aamun ajatus on ollut. Tärkeitä eivät ole kuullut sanat, vaan se, mitä tunteita ne minussa herättivät. Nyt se tunnemyrsky riehuu jossakin itärajan pinnassa. Ei eroteta kateutta kiitoksesta ja siitä tämä ristiriita. Sananselityksessä katsotaan nopeasti, mitä sanaa haetaan ja sitten selitetään. Jos minulla ei ole mielikuvaa, pistän kortin sivuun merkiksi. Ohi!

Olin ylittämässä katua omalla vastuulla, kun liikennevalot eivät ohjanneet. Ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Puolivälissä oikealta kääntyy auto kovaa vauhtia kohti. Pysähtyy jarrut kirskuen ja kuski näyttää keskisormea viha irvistyksenä naamalla. Olin menossa kuuntelemaan kirjoittamisen tyylilajeista. Sydän syrjällään jatkoin matkaa. Kun olin turvallisesti säikäytettynä jalkakäytävällä, kokeilin sormilla uutta tyyliä. Sormet eivät totelleet, kuinka käsimerkillä haistatus ilmoitetaan. Harjoittelun tuloksena nyt sen osaan, mutta eipä tullut mieleen käyttää jouluna, kun haistaa sanaa jouduin selittämään. Otin siihen mukaan välimerkkinä käytetyn v-sanan, mutta kielipuolelta se meni ohi, kun oli kuullut samaa hoettavan 10 vuotta ruotsiksi. Nuorisolla oli hauskaa, kun mummo selittää tämän päivän yleisintä käskyä.

Provosoiduin siinä määrin marjaskarhun ärhentelystä naapuria kohtaan, mutta savolaisena en ota itselleni leimaa, jonka hän vanhalta muistilta arveli meillä olevan kuin juutalaisella keltainen tähti hihaan ommeltuna. Luontokuvat herättivät nostalgisia muistoja, joita elän uudelleen lehtikuvien kautta siellä kaunaisessa länsinaapurissa. Tunteiden ristiriita sanoista tekee minut varovaiseksi, mitä katson sielun silmillä kaukaisuudesta. 
Lapsuus sota-ajan jälkeen muistissa on huoletonta aikaa. Alakoulussa vedettiin ensimmäinen hajurako luokkakuvassa. Nyt olen oppinut lentämään yli vaikeiden asioiden. Olen kirjoittanut unohtaakseni. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän muistan. Kaikki on meissä tallessa, jos filminauhaa kelaa taaksepäin. Päällimmäisenä hengitysharjoituksessa tunsin selässä jäykän nikamavälin ja kusenmaun suussa. Sekin on muistuma tapahtumasta Syntisenlaulunmaan historiassa. Olkoon sinun sanasi mitätön ja minun mitääntekemätön valtataistelun välirauhanmerkiksi. Jusu-Petteriltä, 6 v, terveisiä.